Formula 1 VPN-Suomi

Luokittelematon

Tänne minä haluan!

26.12.2010, gloria

Kun nyt tuohon Googleen olen niin ihastunut, niin katsoinpa sitten Google kuvahausta kuvia. Keksin laittaa sinne erikaupunkien nimiä, ulkomaalaisten kaupunkien. No, siitäpä minulle sitten syntyi ajatus – kuten aina… : D – että voisin laittaa tänne pienen listan siitä, mihin kaikkiin kaupunkeihin haluaisin päästä käymään ja tottakai kuvien kera. Tämä kaupunkiajatus liittyy siihen, että yleensä haluan päästä johonkin maahan, mutta juuri se tietty kaupunki uupuu ja silloin sitä sitten tyytyy siihen pelkkään pääkaupunkiin. En väitä, että pääkaupunki olisi huono valinta, itsekkin laitan tänne varmaan joitakin pääkaupunkeja, mutta on kiva tutustua myös muuhunkin sen maan osaan, kuin siihen keskukseen. Mutta, aloitetaanpa.

1. Munchen

Juu, upea kuva, tiedetään. En vain löytänyt parempaakaan. : D Munchen on aivan IHANA kapunki! Pidän siitä aivan valtavasti! Olen siis käynyt siellä kerran elämässäni, itse asissa viime kesänä ja siellä oli todella ihanaa. Vaikka hellettä olikin varmaan 40 astetta, käpöttelimme silti kaupungilla, kävimme kaupoissa –  löysin sieltä Bijoun! – sekä kiipesimme ne miljoona tsiljoonaa porrasta sellaiseen torniin, josta innokkaasti näpsimme isän kanssa kuvia. Haluan Muncheniin uudelleen sitten taas joskus.

2. New York

Sitten siirrytään hetkeksi Yhdysvaltain linjalle. Siellä kun nyt näitä kaupunkeja tuntuu olevan, niin niistä teen parista muustakin. New Yorkissa en ole itse koskaan käynyt, en ole myöskään tuohon USA:an tutustunut muuta kuin karttakirjan avulla. Olisi kiva päästä käymään New Yorkissa, näyttää aika kivalta kaupungilta.

3. San Francisco

Tuo kuva nyt on rajattu niin, että silta on tässä pääosassa, mutta antaapa olla. Itse asiassa tuo siltahan siinä kaupungissa juuri minua viehättääkin. En vain tajua, miten joku on saanut tuollaisen sillan aikaiseksi joskus… En ole myöskään käynyt San Franciscossa, mutta sinne olisi kiva joskus päästä. : )

4. Denver

Täytyy myöntää, että itse vasta pari sekunttia sitten sain tietää tästä kyseisestä kaupungista. Olen joskus pienempänä lukenut sellaisia hevoskirjoja, jotka sijoittuvat juuri tänne Coloradoon ja Kalliovuorten läheisyyteen ja se sai tietysti kiinnostukseni heräämään. Niinpä sitten päädyin Denveriin, Coloradon pääkaupunkiin. Minulle käy matkakohteeksi myös jokin muukin Coloradoon kuuluva kaupunki, mutta tämä pongahti ensimmäisenä silmiini.

5. Rooma

Rooma on sellainen kaupunki, jonne voisin ihan mieluusti lähteä, mutta ei nyt mikään hirveä hinku sinne ole. Mutta mukavaltahan tuo kaupunki kuullostaa ja kuvan perusteella ihan käymisen arvoiselta näyttää. ; )

Tässä oli nyt vain viisi kaupunkia, mutta saatan jatkaa tätä, jos lisää tulee mieliin. Jos olisin perusteellisesti jatkanut eteenpäin, kaikki kaupungit olisivat saattaneet löytyä vain yhdestä maasta. Tosin Lontoon olisi voinut vielä lisätä, mutta ehkä joskus toiste. Aika yksipuoliseltahan tuokin näyttää, mutta minkäs sille voi, kun noihin kaupunkeihin haluaisi mennä.


3 vastausta

  1. Boomer sanoo:

    AFAIC that’s the best awsner so far!

  2. gloria sanoo:

    : D

  3. anniinaz sanoo:

    Joooooooo, mäki haluun Nykiin ja Roomaan 😉