Lainaa.com

Arkisto heinäkuu 2011

Luokittelematon

H&M home

31.07.2011, gloria

Tätä kirjoittaessa toivottavasti seikkailen jossain päin Sveitsiä joko sateenvarjon alla käpötellen pitkin katuja tai sitten junan kyydissä katsellen maisemia. Katselin tossa vähän aikaa sitten H&M:n sisustus juttuja ja ihastuin muutamaan tyynyyn ja lakanaan ja ajattelin, että miksen tästä nyt sitten rustaisia aihetta, kun tiedän, että teen sen kuitenkin vielä lähitulevaisuudessa. Tässä tällanen aivan ihana pyyhe, …

Luokittelematon

Tuliaisia Japanista

30.07.2011, gloria

Enpä ole tainnut koskaan kirjoitella Japanin tuliaisista. Ajattelin, että nyt voisi olla ihan hyvä aika laitella hieman kuvia niistä ja kirjoitella tänne blogiin. Joten, aloittakaamme. ; )) Eli nämä Japanin tuliaiset on siis isältä, joka oli siellä työmatkalla vuonna nakki ja muusi. Ekana voisin esitellä korurasian, joka on ollut aika ahkerassa käytössä siitä asti, kun …

Luokittelematon

^^

29.07.2011, gloria

Keksin ihan mahti-idean, miten saan postauksia julkaistua, niin ettei minun tarvitse itse olla kirjottelemassa livenä. (Viisaus kukoistaa jälleen…) Eli löysin sellaisen kivan pikku tsydeemin tuolta jutusta, kun julkaisee postauksia, missä pystyy ajastamaan postauksensa. Ja no, minäpä hyödynnänkin sitä ja jos se toimii kunnolla, niin huomenissa pitäisi tulla ajastettu postaus Japanin tuliaisista, jonka äsken rustasin kiireellä …

Luokittelematon

My makeup

29.07.2011, gloria

Sataa… vaihteeksi. Välillä sitä tulee mietittyä, että onko se syksy jo tullut, mutta ei oikein viitsi itseään masentaa sellasilla asioilla. Oikeastaan tykkään syksystä, vaikka silloin pitää mennä kouluun ja kaikkea, mutta syksy on ihan jees vuoden aika. ^^ Tänään sain luettua Harry Potter ja Feeniksin killan ja olen aika tyytyväinen itseeni, että semmosen opuksen pystyin …

Luokittelematon

Matkakriisi ja postauksia

28.07.2011, gloria

Sain ihan mahti-idean tossa pari päivää sitten. (Näitä mahti-ideoita kun syntyy melkein koko aika joo…) Koska tiiän, että kun koulu taas alkaa, tulee olemaan elämä yhtä juoksemista paikasta toiseen ja opiskelua niin että pää räjähtää, aattelin, että tämä blogi saattaisi kärsiä ehkä tästä kiireisestä elämästäni. Tai no onhan ne viikonloput ja lomat, mutta eiköhän nekin …

Luokittelematon

Anime

27.07.2011, gloria

Hohhhoo kirjoitusinto iski. >: DD No ei katsahdin juuri tuossa meidän animevarastot ja jopa huimat viisi animea sieltä tupsahti. Huomaan, että kirjasto on ollut tässä suhteessa aikalailla plussan puolella, kun sieltä on käyty lainailemassa muutama anime. Mutta mutta, esittelen varmaan taas kuvineen sellaiset 10 animea. Enjoy. ^^ ♥ 1. Naapurini Totoro Niin söpö leffa… ♥ …

Luokittelematon

Mangaa

26.07.2011, gloria

Nyt kun se haastekin on tehty (olo jäi jotenkin tyhjäksi) niin eipä oo silleen valmiita aiheita, josta kirjottaa, joten kirjottelen nyt vaikka sitten siitä mangasta. Jotain random sepustuksii siitä, että mitä mangaa luen ja silleen. ^^ Ja jälleen rakkaudesta meidän kirjastoon, jossa ei ole One Piece 12, 13, eikä 14, eli eikun vaan jonnekkin Sellon …

Luokittelematon

Lisää pullip -nukkeja

25.07.2011, gloria

Sain ilokseni huomata, että vanhan pullip -postauksen kuvat eivät näy, ja koska ihmiset näemmä niistä nukeista diggaa, niin teenpä nyt sitten uuden pullip -postauksen. (Ja ne kuvat sais näkyä… -.-) Eli latelen tänne kuvia pullipeista, joiden perässä on ne ”ihana!”, ”söpö!” -kommentit. Enjoy! ^^ Haluun noi ton hiukset… ♥ Marie Anttoinette -pullip. Niin söpö… ^^ …

Luokittelematon

Muistoissa

24.07.2011, gloria

Ihme on tapahtunut! Minä sain haastesarjan päätökseen! Ja vaivaiset neljä kuukauttahan siinä meni. ^^ Päätin tehdä tämän viimeisen postauksen yksinkertaiseksi, eli se, mikä minulle on jäänyt muistoihin (se olikin aika yllättävän vaikea valita) on nyt yhden ainokaisen kuvan muodossa, jotta säästyn suurilta tunteilta, sanoilta ja tylsiltä stooreilta, jotka kumpuavat myrskyisästä sydämestäni.   Mitä muutakaan sitä …

,

Luokittelematon

Maisemia matkalta

24.07.2011, gloria

Tulin varmaan tunti sitten kotiin ja melkein kaikki kamat on jo purettu (no niissä nyt ei ollut paljon purkamista) ja kuvatkin sain ladattua koneelle. Ajattelin, etten ala tässä mitään stooria kertomaan häistä, muuta kuin yleiskatsauksen, jonka voisi tiivistää vaikka yhteen lauseeseen; Kivaa oli, ruoka oli hyvää ja sää melko vaihtelevaa. Siis tuosta säästä, että kaksi …

Luokittelematon

Gloria in the wedding

22.07.2011, gloria

Ehdin just ja just napata noi kuvat kengistä ja mekosta, ennen kun kamera ilmotteli, että olisi latauksen aika. No, latasin kuvat koneeseen ja tökkäsin paristot laturiin ja siellä ne nyt sitten latautuu. ^^ Päivän pointtina ei nyt ole kamerani paristot, vaan kaikki tuo alkusepaaminen liittyy siihen, että huomenna tämä tyttö menee ihan ekaa kertaa häihin! …

Luokittelematon

On the beach

21.07.2011, gloria

Tajusin muuten – ja aika ajoissa kröhhömm – että miksi ihmeessä on niin hankalaa ottaa nyt kesällä kuvia, kun kamera seisoo toimettomana kirjotuspöydällä, kahenkymmenensentin päässä pärstästäni? Joku ongelma varmaan on sen kuvaamisen suhteen muotoutunut minulle, kun saan aikaiseksi kuvata vain pakkotilanteissa. Siis esimerkiksi nyt, kun lähdetään Sveitsiin ja äiti ja isä häärää sen kameran ympärillä …

Luokittelematon

Why I haven´t got perfect hair?

19.07.2011, gloria

Yritin aiemmin päivällä motivoitua kirjoittamaan ihan aiheestakin, mutta nyt olo on sellainen, että ihan sama mitä tänne rustaa. Joten aihe puuttuu ja otsikon keksiminen on taas niitä iki-ihania harrastuksia, jotka voisin hyvinkin jättää väliin. On tajuttoman ärsyttävää yrittää kasvattaa otsatukkaa ja pitää sitä ilman pinniä joinakin päivinä. Vaikka kuinka tupeeraisi ja laittaisi lakkaa niin jossain …

Luokittelematon

Back to home

18.07.2011, gloria

Eilen tulin siis kotio takaisin ja oli kyllä niin ihanaa, kun sai taas omia itselleen kokonaisen huoneen, tuijotella sängyssä makoilleen seiniä, joita ei ainoastaan peittänyt vain valkoinen tapetti, vaan myös iki-ihanat julisteeni. Ja ai että rakastan nyt kirjoittaa näillä ylipitkillä kynsilläni, kun teksti syntyy enemmän kynnen kuin sormen painalluksesta näppäimistöön. ♥ Mutta, tuli siis käytyä …