Gloria´s Story

Nyt (jo) pääsin aloittamaan tämän kymmenen postauksen sarjan ja vieläpä rakkaalla aiheella. : D Tästä postauksesta tulee joko lyhyt tai pitkä. Mutta ei mitään siltä väliltä. Riippuu nyt miten innostun selittämään tässä. Yleensä, jos musiikista on puhetta, minulta löytyy palautetta, niin hyvää kuin huonoa sen ja sen artistin siitä ja tästä biisistä. Toisaalta saatan myös kertoa vain lyhyesti ”rakastan Green Daytä, kiitos ja näkemiin” ja se siinä. Mutta, nyt alkakoon stoorit. ; ))

Musiikki on todellakin jotain, mitä ilman on aivan turha kuvitella elävänsä. Onko ihmistä, joka ei olisi joskus kuunnellut musiikkia? No, ehkä kuuro, mutta uskoisin, että hänkin nauttisi musiikista, jos sitä kuulisi. Musiikkia on niin monenlaista, että on melkeinpä hankalaa vihata sitä tai olla löytämättä jotain sieltä itselleen sopivaa. Oma musiikkimakuni on aika suppea, sisältää lähinnä perinteistä popmusiikkia, mutta jos nyt on aivan pakko kuunnella, niin kyllä kai joku muukin menisi. Oopperaa en kuuntelisi mitenkään mielelläni, mutta pikku pätkä jotain klassista on siedettävää (älkää kysykö), rap menee, rock, punk, disco, R&B, hip hop, country… mitä niitä nyt onkaan. Heviä en ymmärrä, en todellakaan. Tuntuu, että siinä vain soitetaan niin kovaa kuin soittimesta lähtee ja kiljutaan ääni käheäksi, jonka jälkeen laulua jatketaan niin pitkälle, kuin kurkku kestää. Tuntuu, että biisit eivät eroa toisistaan paljoakaan. Toisaalta, joku muu saattaa nähdä hevissä jotain. Mutta minä en. Ai niin, tuosta countrystä piti sanoa. En ole hirveästi perehtynyt tähän country musiikkiin sen syvällisemmin, mutta yhden country laulajan tiedän. Taylor Swift. Hänellä on hyviä biisejä, joista tykkään, mutta äänestä en ole niin varma. Tottakai levyllä Taylorin ääni on täydellinen, kaunis, ihana ja nätti, mutta jos kuuntelee live esiintymisiä, joissakin ääni on todella heikko ja erilainen verrattuna levyllä olevaan ääneen. Joten en ole varma, millainen hänen äänensä todellisuudessa on. Toivottavasti sellainen kuin levyllä. : )) Mutta, se siitä country tietämyksestäni.

Disco… on hyvää musiikkia discossa. Muuten sellainen jumputus alkaa käymään hieman yksitoikkoiseksi, mutta jos on meno päällä, niin hyvähän sitä on kuunnella. Disco musiikissa tietämykseni on myös aikalailla suppea, mutta Cascada on yksi sellainen, jonka musiikkia kuuntelen. Cascadallahan on aina näitä disco versioita monista kappaleista, kuten Last Christmas (jouluista musiikkia jos haluaa kuunnella) ja Every Time We Touch on myös käsittääkseni biisi, joka ei ole Cascadan oma tekemä. (Koska olen kuullut toisen version radiosta.) Tuossa kun äsken katselin tietoja Cascadasta, tajusin, että se on yhtye, eikä pelkkä yksi laulaja. O_o Jotenkin todella hämäävää, kun nettiin kirjoittaa Cascada, niin ainahan siihen tulee sen vaaleatukkaisen naisen kuva, eikä muista ihmisistä sitten managerin ja tuottajan ole tietoakaan. Sain myös tietää, että Cascada on saksalainen yhtye. No, aina oppii uutta. Silti se tuntuu jotenkin oudolta…

R&B on varmaan noista tuolla jossain luetelluista musiikkilajeista 3 niiden joukossa, jota kuuntelen eniten. R&B laulajista Rihannaa tulee kuunneltua silloin tällöin ja hyvä ääni on hänellä. Vaikka biisit vaikuttavat aikalailla samanlaisilta, monet ovat jääneet ihan yksilöinä soimaan päähän. Hyviä biisejä Rihannalta on tietysti kuuluisa Umbrella, Don´t Stop The Music, Russian Roulette, Rude Boy, Te Amo ja Only Girl. What´s My Name on myös hyvä, mutta juuri tällä hetkellä en yhtään muista miten se meni. : D Muistaakseni se oli hyvä…Vanhemmasta R&B:stä en tiedä juurikaan mitään, joten sitä en nyt ala tässä käymään läpi.

En tuota eurooppalaista ja amerikkalaista poppia vielä j-pop. J-pop on siis japanilaista poppia, jossa lauletaan japaniksi tai englanniksi tai molemmilla kielillä. En nyt ole varma onko vielä muita kieliä, mutta yleensä nuo ne kai ovat. Itse joskus pienempänä (eli noin pari vuotta sitten…) kuuntelin välillä j-poppia, nyt se on jäänyt yhden biisin kuuntelemiseen kerran kolmessa vuodessa. Ei sillä, ettenkö tykkäisi j-popista. J-pop on ihanaa musiikkia ja on kivaa kuunnella välillä lauluja japaniksi, mutta j-pop ei vain ole sellaista musiikkia, jota kuuntelisin 24/7, lataisin sitä kännykkääni ja kertoisi kavereille, että miten se j-pop laulaja nyt sitten lauloi niin kauniisti ”I love you” -biisin jne. J-pop on jotain, mitä eurooppalainen ei voi tehdä (minun maailmankäsitykseni mukaan) vaan se tuntuu olevan niin ainutlaatuista, että se on ainoastaan siellä Japanin suunnalla. J-pop ei ole pelkästää vain musiikkinsa kannalta niin ainutlaatuista, vaan laulajien pukeutuminen pitsiröyhelöihin sun muihin ihaniin asuihin ja asusteisiin tekee musiikista täydellistä. En muista minkä j-pop laulajien biisejä olen kuunnellut, mutta Namie Amuro ja Nana Kitade vaikuttavat ihanilta. (Kuvien perusteella, en varmaan ole koskaan kuullutkaan heidän musiikkiaan.) : D Mutta, jos joku intoutuu kuuntelemaan näitä neitosia, niin voi minulle kertoa millaista musiikki oli. ; ))

Ja nyt, pitkien tarinoiden jälkeen musiikista, jota en ole koskaan kuunnellut/kuunnellut yhden kappaleet kerran viisi vuotiaana, siirrytään vihdoin sellaiseen musiikkiin, josta tiedän edes jotain. Popmusiikki on sellainen aihe, että siitä pystyisi kertomaan vaikka mitä, sillä se on laajasti esiintyvää ja kun itse sitä vielä suurimmaksi osaksi kuuntelen, on vaikeaa olla kertomatta miljoonasta eri laulajasta. Heti ensimmäisenä kaikista maailman poplaulajista tulee mieleen Miley Cyrus. Mileyn biisit ovat ihania ja tarttuvat helposti päähän. Hyvä biisejä uudelta albumilta on tietysti Can´t Be Tamed, Who Owns My Heart ja Two More Lonely People. Vasta vähän aikaa sitten löysin ihanan biisin, nimeltä Forgiveness and Love ja se tulikin kuunneltua vain muutamaan kertaan peräkkäin. : D (Kuunnelkaa se, ihana biisi!) Vanhempia biisejä, joista tykkään on 7 Things, Party In The U.S.A, The Climb, Fly On The Wall ja When I look At You.

Toisena mieleen tuli brittilaulaja Lily Allen. Lily Allenilla on ihana ääni, mutta välillä biiseissä brittienglantilainen korostus alkaa häiritsemään. Toisinaan se kyllä kuullostaa ihan hyvältä. Lily Allenissa pidän hänen lauluäänensä ja biisiensä lisäksi myös hänen hiustyylistään. Ne pitkät, mustat hiukset ovat aivan ihanat. <3 Tykkään Lily Allenin biiseistä Fuck You, Smile, 22, Back To The Star, The Fear, Not Fair ja Who´d Have Know. Kaikki muut, paitsi Smile, ovat uudelta albumilta, mutta vanhempaa Lily Allenin musiikkia en olekaan juuri kuunnellut. Sanoisin silti, että uudempi on parempaa kuin vanhempi. ; ))

Kirjoitan nyt tässä vielä yhdestä artistista, josta pidän todella paljon, ennen kuin siirryn tuonne fanitus -puolelle. : D Kanadalainen Avril Lavigne on yksi artisteista, joiden musiikki on samalla samaistuttavaa ja ihanaa ja samalla sitä angsti musaa, jota tulee kuunneltua, kun haluaa räjäyttää päänsä jollakin. Avrilin nykyinen tyyli ja hiusväri on myös ihana, ennen hänellä oli enemmän skeittari tyyli. Avrilin biisit Sk8er Boi, Complicated, Girlfriend, Hot, Alice, What The Hell ja I love you ovat hyviä. Uuden albumin biisit tuntuvat melkein kaikki olevan tätä ”lallaallaaa i loovee youuu” -juttua, mutta mikäs siinä, ihanaa kuulla tällaistakin tyyliä välillä Avrililta. Tietysti What The Hell ja mitä muita siinä albumilla nyt onkaan tuo hieman vaihtelua. Mutta tuosta Goodbye Lullaby albumista voisin sanoa, että ihanan herkkä ja upean erilainen.

Tuossa alussa jo sepustin, että tykkään Green Daystä. Tai no tykkään ja tykkään, ennemminkin rakastan, ihailen ja fanitan. Monet ihmiset fanittavat jotain artistia/bändiä/yhtyettä. Justin Bieber on sellainen, jota monet tytöt ihannoivat ja jos heille sanoo yhdenkin sanan siitä, miksi ei itse pidä Justinista, saa varoa, ettei tule tapetuksi. Ihan oikeasti. Justinin fanittaminen on välillä mennyt joillakin liian pitkälle; he voisivat vaikka tappaa itsensä Justinin hyvän olon eteen. Ja entä se Selena Comez kompleksi sitten? Selena parka saa tappouhkauksia vain siksi, että seurustelee Justinin kanssa. Sellainen se maailma on. Ikinä ei tiedä, mitä tapahtuu. Oma fanitukseni Green Dayn suhteen ei nyt ole sillä tasolla, että tässä lähtisin ketään tappamaan. Itse asiassa, jos joku minulle haukkuu GD:n ihan lyttyyn, sanon vain, että oma on asiansa ja itse olen aivan erimieltä. On aivan turhaa alkaa mitää käännytystyötä tekemään, kun toinen on siinä ”murskataan toisen unelmat” -tilassa. Muutenkin, jos toinen on ajatellut tuhota suuren rakkaudenkohteesi haukkumalla ja lyttäämällä sen maanrakoon, hän saattaa toivoa, että ryhdyt sotaan ja annat takaisin samalla mitalla. Mutta onneksi maailmassa on avainsana rauhallisuus ja kylmähermoisuus. Sen pitäisi toimia näissä tilanteissa. ; D Siis, fanittaminen todella saattaa mennä jo yli äyräiden ja saattaa rakastua (no taas tämä Justin nyt tässä esimerkkinä) johonkin laulajaan edes tuntematta koko henkilöä. (Kuullostaa pelottavalta…) Ja sitten tapahtuu tällaista ”murhataan sen tyttöystävä” -juttuja. Toisaalta fanittaminen on artistin kannalta 95% hyvä asia. Näin hän saa enemmän rahaa (jos siis näitä faneja on monta, tietenkin) keikoista ja myydyistä albumeista ja singleistä. Muutenkin on hienoa, jos joku/jotkut tykkäävät ja jaksavat päivästä toiseen ihailla ja kuunnella musiikkia. Juu… piti kai kertoa vielä jotain, mutta nyt en muista mitä… (Dementiaa…) Mutta, noin yleisesti ottaen fanittaminen on sitä, että kuuntelee kyllästymättä jonkun musaa ja jaksaa vuodesta toiseen olla yhtä innostunut artistista/bändistä aivan kuin silloin, kuin fanittaminen alkoi, jaksaa seurata uusimmat jutut, keikkailmoitukset ja albumien ilmestymiset mielenkiinnolla, ei anna muiden mielipiteiden vaikuttaa siihen, kuunteleeko juuri sitä musaa vai ei ja käy keikoilla aina mahdollisuuden tullen. Ja nyt vielä lopuksi filosofoinnit. : D

Jos joku ihana ihminen jaksoi lukea tuon romaanin pituisen tekstin, kiitän ja kumarran suuresti ja kunnioitan kiinnostustasi sepustuksiani kohtaan. Jos taas et lukenut, olisi kiva, jos lukisit nämä loppu tekstit vielä. (Ne ovatkin niin hirvittävän tärkeitä, että koko elämä kaatuu, jos et niitä lue.) Mielestäni musiikki on sitä, mikä saa ihmisen tuntemaan iloa, surua, haikeutta, vihaa, rakkautta, onnea… kaikkea mahdollista. Se saa tyhjän sielun tuntumaan täydeltä ja täyden sielun tuntumaan tyhjältä. Se saa ihmiset miettimään omaa elämäänsä, tilannetta maailmalla ja jossain tuolla sen ulkopuolella. Se on jotain niin suurta, mutta silti jotain niin itsestään selvää, että on aluksi vaikea käsittää ja huomata, kuinka se vaikuttaa niin moneen ihmiseen ja ihmisryhmään, kuinka ilman sitä elämä tuntuisi mahdottomalta. Kuinka maailma olisi ilman sitä niin hiljainen ja tyhjä, eikä maailmassa puheen lisäksi tuntuisi olevan muita kuin luonnon ääniä. Musiikki on jotain, mitä me ihmiset todella tarvitsemme.

Haaste, Music