Haastesarjan seitsemänteen osaan tänään käsiksi, sitten onkin jäljellä enää kolme postausta, jotka toivottavasti saan väsättyä vielä kesän aikana kuntoon. (Älkää silti luulko, että tekisin tämän vain kiusatakseni itseäni, itse asiassa tämä haastejuttu motivoi minua kirjoittamaan enemmän ja enemmän ja on eräänlainen inspiraationlähde. Mutta, aiheeseen. Siis, ystävät. Mietin tässä vain, että olisi ollut paljon parempi kirjoittaa tämä silloin helmikuussa, ystävänpäivän tienoilla, mutta oikeastaan, miksi ainoastaan silloin tulisi muistaa ystävänsä? Onko se todella niin, että 14.2 sinä väsäät ystävällesi kortin, tökkäät kortin hänen käteensä ja sanot pirteästi ”Hyvää ystävänpäivää!” ja olet sitten koko päivän ihan fiilareissa, että ”Voi kun on ystävän päivä, ihanaa, kun minulla on ystäviä, voi että rakastan ystäviäni bla bla bla…”? Onko se todella niin, että kuljet sitten 364 päivää sumussa ja pidät ne kaikki päivät ystäviäsi itsestään selvyytenä?
Mielestäni sen ei pitäisi olla niin. Tietysti on hyvä, kun on jokin juhlapäivä niinkin tärkeälle asialle, kuin ystävät, mutta tuntuu hieman typerältä juhlia ystäviä yhtenä päivänä, jolloin sitä sitten ajattelee koko päivän ystävyyden autuutta. Mutta miten vain, antaa ihmisten juhlia. : DD
Mielestäni toinen typerä asia (no ei tuo ystävänpäivä nyt typerä asia ole, mutta riippuu miten sen nyt ottaa jne.) on se, että jotkut ihmiset luokittelevat ystävänsä. Tai siis, on loukkaus kysyä toiselta, että ”kumpi on parempi ystävä, Liisa vai Marja” ja edellyttää, että toinen alkaa kertomaan kummankin hyvät, sekä huonot puolet ja vertaamaan niitä sitten toisiinsa. Itse luokittelen ystävät vain ”parhaisiin kavereihin” ja sitten niihin ”kavereihin”. Omistan kaksi ihanaa besua, joista toisen olen tuntenut koko ikäni ja toiseen tutustuin about vuosi sitten ja he kuuluvat parhaisiin kavereihini, eli käytännössä se tarkoittaa sitä, että pystyn varmasti luottamaan heihin ja kertomaan heille asioita, joita en ihan kaikille menisi kertomaan. Kyllä minulla myös tällaisia luotettavia kavereita on, mutta paras ystävä on silti hieman eriasia. (Sanon minä, joka en luokittele ihmisiä… -.-) Mutta siis, itse en ainakaan lähde vertailemaan kavereitani, en tuo heidän huonoja puoliaan esille (onko heillä edes sellaisia?) ja vaikka minua joskus ärsyttäisikin joku asia, minkä kaverini sanoo, en välttämättä mene heti siitä päätäni aukomaan.
Sitten… Juu, no, minusta edellytyksiä ystäväksi on se, että hän on luotettava, mukava ja sellainen, joka ei koko ajan arvostele tekemisiäni. Kyllä ihmisistä yleensä huomaa, voisiko tuon ja tuon kanssa tulla toimeen ystävänä vai ei. Tai siis, eihän kaikki ihmiset tässä maailmassa voi olla ystäviäsi, se on totuus. Kaikkien kanssa henkilökemiat eivät vain kohtaa ja se on hyväksyttävä. Tyyppi, joka on heti alusta asti mukava ja valmis tekemään jotain ystävyyssuhteen eteen, on sellainen, joka todella kannattaa pitää ystävänään. Huomaan nyt, että tästä ei tullut mitään 300 -sivun romaania, sillä en itseasiassa tiedä kuinka tätä ystävyysjuttua tässä selittäisin. : DD Nämä kaikki ”ystävä auttaa” -jutut on jo niin kuluneita, että niitä on turha tässä alkaa käymään läpi. Mutta yksi asia on varmaa – todellinen ystävyys on lahja. ; )) (Ihan itse keksin tuon viimeisen lauseen… : DD)