Elämäni on tylsää. Erittäin tylsää. Se kulkee samaa, tylsää, tasaista rataansa, päivästä toiseen, viikosta toiseen. Mitään ei oikee tapahdu, vähä sama, kun viettäis viikon yksin kotona; ei mitään odotettavaa, ku että tää loppuis, ei mitään, mikä muuttais kaavaa. Näitä angst -tekstejä on varmaan miljardibiljoonaa ja ymmärrän täysin, jos suuret murheeni ei ketään kiinnosta, koska ei minuakaan muiden elämä kiinnosta, mutta kunhan kirjoittelen.
Kaverit ja harrastukset on ainoo elämänilo, jota varten elää, että olis ees vähän kivaa. Tai siis, ei sillain masenna, ei en oo tekemässä itsarii, hyppäämässä pilvenpiirtäjän katolta tai lävistämässä puukkoa sydämeeni. Mutta siis, se on vähän kun jos piirtäisit puoli ikuisuutta samaa ympyrää. Mikään ei muutu. Tylsistyy. Alkaa ettimään iloja jostai sellasista asioista, jotka jälkeen päin tajuaa typeriks. Mietin vaan, että pitäisköhän sitä alkaa viettää enemmän aikaa kavereiden kanssa koulun ulkopuolella? En tiedä…
Joskus pari viikkoo sitten, kun koulu oli vasta aluillaan, oli hirvee motivaatio ylipäänsä elää ja tolleen. Oli suunnitelmia ja innostusta sitä kaikkea kohtaan. Mutta nyt. Ei mitään. Tuntuu, että en enää innostu mistään, kaikki asiat, jotka ennen tuntu ihan huipuilta, on nyt vaan okei. Parasta tässä ehkä on se, että omistan kavereita, jotka todella ymmärtää tällasen tunteen, kun ne ite on sen kokenu. Joten angstataan yhdessä rakkaat ihmiset!! Liittykää seuraan, jos elämänne tylsistyttää teidät olemassa olollaan.
Ja, jos joku ihminen vielä sanoo minulle, että syyslomaa (vaikka se kestääkin vaan kaksi päivää + viikonlopun) ei kannata odottaa sen lyhyyden takia, niin varokoot sanojaan. Ihan totta. Ainoa asia, mitä ton kouluraundin keskellä voi venaa, on syysloma, koska se on niin lähellä ja tänään joku f****** idiot tulee sieltä naama hymyssä silleen ”ei sitä kannata odotta!!!”. Täytyy kai mennä itkemää ku ihmiset tietentahtoen haluaa masentaa minua… -.-
How can I feel this way?, In my mind