Miettiminen on asia, johon ei kai kuuluisi käyttää aikaansa. Elämä pitäisi elää täysillä ja vain antaa mennä. Monesti ainakin minä mietin elämän kulkua. Valintoja ja sen seurauksia, eilistä ja huomista. Tulevaa vuotta ja elämää kahdenkymmenenvuoden päästä. Onko se turhaa? Mitä jos kaikki vain sitten yhtäkkiä loppuukin ja huomaat käyttäneesi koko elämäsi pelkälle mietiskelylle? Buddhalaiset mietiskelevät päivästä toiseen. En nyt sitten tiedä on se sitten elämää. Saavuttaa sielunrauha tai jotain. Tavallaan minua käy sääliksi buddhia. Toki he ovat valinneet oman tiensä ja päättäneet kulkea mietiskelynpolkua elämänsä loppuun asti, mutta silti. Miten monesta asiasta he jäävät paitsi, eivät saa kokea ja tuntea sitä kaikkea, mitä elämä tuo tullessan. Mutta jokaisella on vain se yksi elämä. Yksi elämä, joka pitää käyttää harkiten. Yksi elämä, jota ei saa tuhlata, tai heittää noin vain menemään. Kai mietiskelystä on joskus hyötyäkin. Jos ei muuta, niin se auttaa tekemään oikeita valintoja ja viisastumaan. Joskus sitä tulee mietittyä kuolemaakin. Siis, kun on vain niin hirvittävän hankalaa käsittää, että on, mutta ei ole. Jos joku vertaa nukkumista kuolemaan niin huhhuh. Nehän ovat aivan eri asia. Nukkuessa pystyy ajattelemaan (kuten että näkee unia ja näin), mutta kun on kuollut. Eihän silloin ole mitään. Tuntuu vain niin oudolta, että joku päivä minäkin kuolen ja en enää tunne tai ajattele. Kyllähän sitä kohtaa aina kuolemaa kaikkialla, mutta että se tulisi omalle kohdalle. No, olen kai vielä liian pieni käsittämään sellaista. : D Luultavasti jotkut ovat oikeassa. Älä käytä elämääsi mietiskelylle loputtomiin vaan elä!
