Gloria´s Story

Elämä on taktikointia, sanonpa vaan sen. Miten ujuttaa itsensä suosittuun porukkaan, miten luikerrella helpoimmin pois itselleen annetusta tehtävästä? Kuinka olla paljastumatta rikkeen tehtyään ja kuinka saada muut vakuuttuneiksi itsestään? Nämä ja monet miljoonat muut kysymykset vaivaavat ihmisiä päivittäin. Elämässä pitää tehdä juuri oikeanlaisia valintoja, jotta pääsee eteenpäin – ja tietysti mahdollisimman helpolla tavalla. Tämä aihe tuli vain yllättäen päähäni ja tietysti, mikä avojeni sopukoihin päätyy, tulee näkymään myös sanoiksi puettuna. (Ihmeellinen sanonta tuokin…) Taktikoin itse ainakin tällä hetkellä Farmeraman parissa (tiedätte varmaan pelin). Tarvitsen rahaa siinä, ja yritän keksiä helpoimman keinon ansaita sitä mahdollisimman nopeasti. (Valtavia ongelmia minullakin… : DD) Toiseksi, yritän luikerrella ulos tiskausvuorostani. Jos en hoida sitä tänään, äiti sanoi, ettei tule hakemaan tämän päiväisistä harkoista. Ihan itkettää nyt, äiti ei ikinä tule hakemaan minua, vaan isä. Mutta sellaista se on tämä äitien ajatusmaailma, uhkaillaan ihan mitättömillä ja merkityksettömillä asioilla. : )

Monet ihmisistä – minä lukeudun tähän – eivät pidä minkäänlaisesta työnteosta ja aina pitäisi saada olla vain jouten. Siksi ihmiset saadessaan pinon askareita yrittävät keksiä helpon tavan tehdä ne pois alta, eli hoitavat hommat huonosti ajatuksetta tai sitten se perinteinen – siirtävät työn tuonnemmaksi. Silloin työn tekeminen vain pitkittyy ja pitkittyy ja täytyy vain toivoa, että silloin ihmiselle tulee jokin päivä, jolloin hän pystyy ottamaan itseään niskasta kiinni. Itse asiassa, luulin joskus, että blogin kirjoittaminen olisi juuri tällainen homma. Että siihen kyllästyisi, kyllästyisi kirjoittamiseen, postauksien tekemiseen ja jaaritteluun jota minäkin täällä loputtomasti teen. Asia ei kuitenkaan ole näin, ainakaan minun kohdalla. Vaikka tuntuu, että postauksen tekeminen on päivittäinen tarve ja ns. ”työ”, en silti voisi luopua siitä noin vain. Kirjoittaessani blogia ja sen postauksia, saan miettiä maailmaa uudelta kannalta, esittää omia mielipiteitäni, kertoa iloista ja suruista, etsiä postauksia varten kuvia, joita myöhemminkin tulee käytettyä ja ennen kaikkea, oppia kirjoittamaan vielä paremmin ja paremmin, sekä toteuttaa itseäni. Kaikki mahdolliset asiat eivät pyöri päässäni niin paljon, kun kirjoitan niistä postauksen. Tuntuu, että asia on sen jälkeen jo jauhettu tarpeeksi, eikä sitä tarvitse enää käsitellä. Aiheiden keksiminen ja tekstin tuottaminen ei tunnu enää niin mahdottomalta, kuin alussa. (Tietysti aina otsikko ei liity koko tekstiin, niin kuin tässä huomataan.) Tuntuu, että päivä toisensa perään kirjoitusinto vain uusiutuu, eikä tarvitse ”säästellä” sitä seuraavaan päivään. Mutta, se minun jaarituksistani, jos kirjoitan vielä yhtään enempää, teksti muuttuu siihen suuntaan, että siitä ei ota kukaan selkoa. ; )