Lainaa.com

Luokittelematon

Sveitsi pt. 1

04.08.2011, gloria

Eilen illalla saavuttiin Helsinki-Vantaalle yhdentoista aikaan Genevestä ja tänä aamuna sain huomata lihoneeni matkalla. (Hihhei!!) Ihanaa… Arvatkaa oliko itsetunto nollilla, kun huomasi, että ei olekaan enää täydellistä lautavatsaa? Kamala olo ja syylisyydentunto nyt. Mutta se hoituu lenkkeilyllä. ; )) Niin, siis Sveitsistä tultiin hengissä ja ajattelin, että niitä kuvia voisi näyttää ja teen sen nyt osissa, koska niitä kuvia oli vähän yli 400 eikä kukaan jaksa katsoa niin montaa kuvaa yhdellä kertaa. (En laita kaikkia kuvia, mutta parhaimmat.) Ajattelin, että tän matkastoorin voisi tehä silleen, että kirjottelen aina päivä kerrallaan kuvien kera. Ja.. huomasin, että toi ajastus oli toiminut, hyvä homma. ^^

Päivä alkoi sillä, että aamu viideltä herätys, kuudelta taksilla lentokentälle ja sitten venailua kentällä ja seitsemältä kohti Zurichiä.

Elintärkeä kuva junasta, jossa oli aika siistit penkit. Tai siis, kun me oltiin tuolla kakkoskerroksessa, niin siellä oli myös sellaisia sohvia, samaa desingiä, kuin nuo, mutta ne oli varattu, joten tyydyttiin tollasiin penkkeihin. Junamatkan jälkeen tultiin Luzerniin ja sieltä nyt kuvapläjäys.

Tällanen kirkkonäkymä meiän huoneen ikkunasta. Kellot soi suunnilleen tunnin välein ja arvatkaa, ketkä kuuli sen ihan livenä nukkumaanmeno aikaan?

Patsas, josta oli pakko ottaa kuva.

Sitten se kuuluisa vesitorni, josta räpsin miljoona kuvaa, kuin japanilainen turisti. -.-’

Silta, jota pitkin pääsi joen toiselle puolelle.

Silta.

Toinen silta.

Siellä satoi hetken.

Oi siellä oli niitä ihania joutsenia! Otin varmaan sata – eli viisi – kuvaa niistä. ^^ Joutsenet forever! ♥

Tällaista oli siis Luzernissa, huomenissa tai joskus matkan toisen päivän kuvia ja sepustuksia kokemuksineen. ; ))


Kommentointi on suljettu.