Formula 1 VPN-Suomi

Luokittelematon

Kuuluisuuksien hajuvedet

25.12.2010, gloria

Sain ajatuksen tehdä postauksen kuuluisuuksien hajuvesistä. Siis sellaisista, mitkä he ovat itse valmistaneet ja näin, millään hajuveden käytöllä ei nyt tässä ole osaansa. Monilla julkkiksilla on oma nimikkotuoksunsa, parfyymi pullo, jonka kyljessä lukee oma nimi. On varmasti upeaa, jos oma hajuvesi on myyvä ja sitä ostavat ihmiset kautta maan. Aika monilla on enemmän kuin yksi …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Jouluaattoni ja sen seuraukset

25.12.2010, gloria

Kamalasti tekemistä, ei voi muuta sanoa. Silti raahauduin tänne Jotain sälää -blogiini kirjoittamaan postausta ihanasta joulustani. Kommentteja oli tullut minun mittapuuni mukaan valtavasti, ja niiden perusteella blogini kai kelpuutetaan ihan oikeitten, reaalisten ja inhimillisten ihmisten luettavaksi. Kiitän suuresti! Jouluaatto meni mukavasti mummolassa. Menimme mummolleni kahdeksi ja aluksi söimme kotitekoista jouluruokaa. Oli rosollia, laatikoita, kinkkua, kalaa, …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Melkein joulu

23.12.2010, gloria

Totta se on. On melkein joulu, aattohan on jo huomenna. Onneksi sääkin on sen mukainen, sillä loskainen ja pimeä Suomi jouluna ei oikein houkuttele suvun kanssa kokoontumisiin ja jouluruuan nauttimiseen. Onneksi on lunta, niin kuin jouluna pitääkin, olen siitä todella onnellinen! Nyt tulee niin radiosta, TV:stä, kuin netistäkin kaiken maailman jouluohjelmaa sun muuta niin, että …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Last Christmas

22.12.2010, gloria

Last Christmas -niminen laulu soi päässä… <3 Asiaa ei auttanut yhtään se, että yksi kahdeksasluokkalainen lauloi sen meidän joulujuhlassa ja tietenkin tänään menin heti Youtubehen ja kuuntelin varmaan miljoonan eri laulajan tulkitsemaa versiota kyseisestä joululaulusta. : DD Tulin siihen tulokseen, että Cascadan oli kaikkein paras. Siellä oli ties mitä Ashley Tisdalea ja Hilary Duffia, mutta …

Lue kokonaan

Luokittelematon

That is so end!

22.12.2010, gloria

Se on nyt loppu ja olen siitä todella onnellinen. Nimittäin koulu! Ihanaa, ei koulua, ei aikaisia herätyksiä, ei tylsistyttäviä tunteja, ei opettajia, jotka tulevat välittömästi korvan juureen karjumaan, jos ei ole pihalla viiden sekunnin kuluessa, ei kokeita, ei läksyjä, eikä ärsyttäviä liikkatunteja, jolloin pitää ravata edes takas, kuin villiintynyt hevonen jollain yli kuumalla tasangolla! Todistus …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Mitä tänään?

21.12.2010, gloria

Mitä tänään? Suorastaan uutukainen kysymys blogissani. : D Kirjoitan nyt ”Mitä tänään?” osioon kaikkea, mitä tänään siis tapahtui. En jaarittele hampaanpesusta aamumuroihin, vaan kerron hieman tekemisiäni ja tuntemuksiani. Tänään oli viimeinen koulupäivä tänä vuonna. Ihanaa! Huomenna enää vain joulujuhla ja sitten saa tehdä mitä huvittaa, eli ainakin nukkua pitkään ja olla kavereittensa kanssa. Tänään olimme …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Ystävät rakkaat ja ihanaiset

21.12.2010, gloria

Kaikkihan me tiedämme, että juuri ne ystävät ovat elämämme suola. Sinulla on ystäviä ja sinä itse olet jonkun ystävä. Ystävät tukevat ja auttavat ja kuuntelevat ja antavat itselle sellaisen tunteen, että joku välittää. Jouluisin ainakin minut saa yllättymään sillä, miten ihania ystäväni ovat. (Yllätyn kai niin helposti.) On aivan mahtavaa nähdä, miten ystävä on tuhlannut …

Lue kokonaan

,

Luokittelematon

Asiaa

20.12.2010, gloria

Tuon otsikon kanssa oli nyt hieman ongelmia, kun luovuuteni ei ole päässyt sisältäni vähään aikaan ulos. Olen yrittänyt herätellä sitä, mutta kirjoittamani teksti vaikuttaa niin jäykältä ja tunteettomalta, että kirjoittamani sepustukset tuntuvat olevan huonompia kuin aiemmin. Mutta elämäni ei tähän lopu, jätän nämä ns. ”suuret” tekstit kirjoittamatta hetkeksi, ja kun siltä tuntuu, nii yritän taas päästää …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Korut

18.12.2010, gloria

Rakastan niitä, koruja nimittäin. Niitä ei voi koskaan olla liikaa, sillä aina joku korvakoru tai ihana kaulaketju menee rikki tai häviää. Se on aika inhottavaa… Niin kuin olen jo aikaisemminkin ainakin yhteen otteeseen kertonut, rakastan korukauppoja. Ja mitäpä muutakaan niissä korukaupoissa olisi kuin koruja. : D Kaikki Glitterit ja Ninjat… huoh… haluan niiin päästä äkkiä …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Minä tykkään…

16.12.2010, gloria

Sain aivan mahtavan ajatuksen tehdä postauksen asioista, joista todella pidän. Siis sillä tavalla pidän, että olen pitänyt siitä jo pitkään, enkä vain pari päivää. Nämä asiat ovat siis vähän sen suuntaisia kuin suklaa ja joku tietty eläin tms. ei siis perhe/läheiset. (Anteeksi…) Tarkoitan tällä vain sitä, että ei ihan sen suuntaisia ”tykkään” -asioita. Mutta aloitetaan! …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Huippumalli haussa

16.12.2010, gloria

Näitä Huippumalli haussa -ohjelmia on tullut välillä seurailtua, tällä hetkellä useamminkin. Joskus aiemmin tässä olin kirjoitellut tänne blogiini 10. kauden (vai olikohan yhdeksännen, en muista… : D )voittajasta,  Whitney Thompsonista. Eniten katselen näitä Amerikan huippumalli haussa, toiseksi eniten Suomen huippumalli haussa ja kyllä niitä Britannian ja Austraalian huippumalli haussa -ohjelmiakin on tullut pari jaksoa katsottua. Tuntuu …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Joulukiireet

15.12.2010, gloria

Nyt on sitten viimeistään tullut se aika vuodesta, kun joulukiireet alkavat painaa päälle. Ainakin itse katson kalenteriin, huomaan, että ”ohhoh, aatto on jo perjantaina!” ja alan miettimään, että pitäisikö kääräistä lahjat paperiin ja kirjoittaa kortit valmiiksi. Tämä iltapäivä menikin sitten kortteja tehden ja lahjoja paketoiden ja väsäten. Mutta mitäpä sitä ei tekisi lähimmäistensä onnen eteen. …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Pitkät postaukset

14.12.2010, gloria

Katsellessani merkintöjäni/postauksiani, tuntuu, että ne lyhenevät kerta kerralta. Hiipuuko innostus, vai jääkö aikaa aina vain vähemmän. En tiedä, mutta yritän silti aina välillä saada aikaiseksi kohtalaisen pitkän postauksen. Toki en halua jaaritella yksityiskohtaisesti päivästäni niin, että joku tätä lukeva kyllästyy jo ensimmäisen virkkeen luettuaan. Tarkoitukseni ei todellakaan ole se. Voisin nyt vaikka tässä kirjoittaa ylipäänsä …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Glorian stailiin -pvä 3.

14.12.2010, gloria

Tänään en siis meinannut paleltua kuoliaaksi, en toki. Pakkasta ei ollut sata miljoonaa astetta, ei todellakaan. Juu… : D Mutta päivän asuun. Eli siis, tänään minulla oli päällä… …sininen toppi. Aivan ihana sellainen. <3 …jonkinmoinen punainen kauluspaita, siinä oli jotain ruutuja ja kimallusta jne. Sekin aivan ihana. Silmin sen helmoista kiinni sillä tavalla jännästi. : …

Lue kokonaan