Ai kamala… Rakastan kesää todella paljon ja monia asioita siinä; kesäaamu, kesän keskipäivät, kesäilta, taivas, maa, kesän tuoksu, kukat, vesi ja lämpö. Rakastan sitä, kun aurinko paistaa, taivas on pilvetön ja syvänsininen ja pieni tuuli puhaltelee hiljalleen. Silloin haluaisin maata kukkakedolla, katsella taivasta ja nauttia lämmöstä ja valosta, aivan kuin voisin varastoida sen itseeni talvea varten. Talvella kaikkea tällaista kaipaa ja siksi mielestäni kesällä on hyvä nauttia jokaisesta tällaisesta hetkestä. Kesäaamut ovat todella ihania; taivaanranta on punertava, ilma vielä viileää ja muutenkin maailma tuntuu vielä uniselta. Päivät ovat lämpimiä ja aurinkoisia, eikä muutama sateinen tai myrskyinen päivä paljoa haittaa sen auringon keskellä. Rakastan myös paljon kesäiltoja ja ne ovat tavallaan todella ihania, mutta tavallaan myös hieman haikeita. Kesäilta jotenkin..no en tiedä, tuoksuu vain kesälle. Eilen taas tuli sellainen ihana Saksa -ikävä (: DD) illalla. Kun muistelin (tiedän, tiedän, ainoastaan tulevaisuutta kohden, vanhana on sitten aikaa muistella menneitä) Saksan matkaamme, niitä aamuja, iltoja ja päiviä, tuli sellainen pakottava tarve päästä sinne. Pienenä ikävöin milloin isää, äitiä tai mummoa, mutta nykyisin ei tule itkettyä sen takia, kun äiti jättää sinut viikoksi mummolle kylään. (No eikun hirveät itkut ja joka ilta soitto kotiin, että ”äiti, kamala ikävä, kuolen!!”) Nykyisin – tai ainakin tämän hetkisessä elämäntilanteessani – kun kaikki päivän touhut on ohi, ja on aikaa jäädä vain makaamaan sänkyyn ja miettimään elämäänsä, saattaa tulla sellainen ”haluan sinne” -tunne. Ei se erityisen vahva tunne ole, mutta saa silti minut ikävöimään sitä paikkaa ja haluaamaan menemään sinne uudelleen. Siksipä toivon hartaasti, että pääsen vielä Saksaan joskus uudelleen, vaikka vain pariksi päiväksi. En tiedä, johtuuko se iästä sun muusta, mutta Saksa on ainoa maa, jota minulle on koskaan tullut ”ikävä”. Tiedän, että tämä löpinä alkaa kuullostaa jo vähän kajahtaneelta (sitä olenkin…), mutta kerronpahan nyt hieman sisäisistä mietteistäni maailmalle. Olen käynyt öö… Ruotsissa (anteeksi vain, mutta se oli kamala kokemus, johtui osittain huonosta säästä ja loskasta), Espanjassa, Italiassa, Itävallassa ja Irlannissa, eikä minulle ole koskaan jäänyt niistä samanlaista tunnetta, kuin viime vuoden matkasta. Toisaalta, jos joskus vielä matkaan sinne Saksaan uudelleen, saattaa käydä niin, että elättelemäni toiveet ovat liian suuria ja se, mitä olen odottanut, ei tulekaan koskaan tapahtumaan. Mutta mutta, ehkä sekin nähdään vielä joku päivä, olinko oikeassa vai en. ; ))
