Tämä ei millään tavalla liity aiheeseen, mutta huomasin juuri selaillessani arkistoja, että olen ollut älyttömän laiska kirjoittamaan nyt toukokuussa. Vaikka ensimmäistä viikkoa vasta mennään, olen saanut vaivaiset kaksi postausta ennen tätä väsättyä. Sovitaan nyt vaikka niin, että kokeet ja muu säätäminen ja hengissä pysyminen ovat vieneet aikaani niin paljon, että blogini on jäänyt toissijaiseksi. Mutta totuus on, että äitiä ei huonoilla koenumeroilla parane suututtaa, hengenlähtö saattaa silloin olla lähellä. : D
Mutta, siis, en nyt muista monesko postaus on nyt postaussarjassa menossa, mutta toivottavasti tarpeeksi mones. Tänään siis sepustan ihmisille (jos kukaan nyt tätä lukeekaan), mistä pidän jne. Listailen tähän ne asiat ja alle hieman syvällisempää sepustusta sydämeni asioista. ; ))
Perhe ja ystävät
Siis kuka pystyisi koskaan ikinä milloinkaan elämään ilman perhettä ja ystäviä? Kysympähän vaan. Jos joku todella siihen kykenee, niin aploodit sille, mutta itselleni elämäni perusta on todellakin perhe ja ystävät. Ensinnäkin perhe; kannustaa, pitää sinut hengissä ja antaa paikan, jossa olla turvassa. (Tiedän, ei kaikilla, mutta ainakin oman perheeni osalta on näin.) Perhe on sellainen, että vaikka koulussa olisit kuinka epäsuosittu, vanhempasi rakastavat sinua sellaisena kuin olet. (Murhaajalapsia ei kai lasketa tähän..) Hyvä ja rakastava perhe on jotain, joka kaikkien tulisi kokea kerran elämässään. : ))
Kun vanhemmat pitävät sinut hengissä fyysisellä tasolla, ystävät pitävät sinut hengissä henkisellä tasolla. Hekin kannustavat ja antavat voimaa ja uskoa siihen, että todella olet ihminen, josta välitetään. Samalla annat itse ystävänä muille saman tunteen, kuin sinulle tulee. Ja oikea ystävyys kestää pitkään ja kantaa matkojenkin päähän. En mistään hinnasta vaihtaisi rakkaita ystäviäni pois, vaikka välillä heidän kanssaan saattaakin tulla pientä kinaa, mutta ne onneksi saadaan aina sovittua. Vaikka pienet riidat saadaankin sovittua, ei toista kannata pitää itsestään selvyytenä, vaan pitää huolta ystävyyssuhteistaan. ♥
Musiikki
Jälleen herää päähäni kysymys; kuka ihmeessä voi elää ilman musiikkia? Musiikista sepustelin jo tuolla aikaisemmin musapostauksessa, mutta ainahan musiikista keksii lisää juttua. Vaikka rakastankin musiikkia, enkä ilman sitä pystyisi elämään, tällä hetkellä mikään biisi ei tunnu sytyttävän sellaista ”tää on pakko kuunnella uudelleen 24/7!” -tunnetta. Se on hieman harmittavaa, sillä rakastan sitä tunnetta, kun jokin biisi saa minut täysillä mukaansa ja kuuntelemaan biisin aina vain uudelleen ja uudelleen kyllästymättä. Suurin rakkauteni musiikissa on Green Day (en ole varmaan koskaan maininnut.. -.-) ja vaikka kuuntelenkin päivittäin aina niitä samoja biisejä (älkää todellakaan kysykö, olen outo), en voisi millää kyllästyä GD:seen. ♥ Yksi päivä ilman Green Daytä ja tuntuu siltä, kuin olisi kulunut viisi vuotta biisien kuuntelemisesta. Välillä on tietysti ollut pari taukoa, kun ei ole vain yksinkertaisesti jaksanut kuunnella GD:n musaa, mutta kun on laittanut kuulokkeet korviin ja sieltä joku ihana Green Dayn biisin soimaan, tuntuu, että on aivan pakko kuunnella kaikki albumit läpi miljoonaan kertaan. Tykkään melkeinpä kaikista GD:n biiseistä, enemmän tai vähemmän, enkä ole koskaan niitä vihannutkaan. Muu musiikki tulee sitten siellä jossai perässä. : D
Koripallo ja ratsastus
Ihanaiset, rakkaat ja ihanat harrastukseni. ♥ Mitä tekisinkään ilman niitä? Aloitetaanpa vaikka ratsastuksesta. Ratsastusta olen harrastanut peräti (minun mittapuullani pitkä aika) hieman yli viisi vuotta *taputuksia* ja kaikkea on mahtunut siihen ajanjaksoon mukaan. Vaikka en olekaan historiallisia saavutuksia ratsastajana tehnytkään, olen nauttinut niistä ihanista illan hetkistä ponin kanssa, kun kevätaurinko laskee ja on lämmin ja koko maailma tuntuu pysähtyneen. Ratsastuksessa saa olla ihanien ja söpöjen ponien kanssa (ja voin sanoa, että siihen tallinhajuun tulee immuuniksi, ei huolta, te jotka niin kartatte talleja sen hajun vuoksi) ja nauttia vauhdin hurmasta. (Pukkirodeolla alas.. No ei. : D ) Putoamisia on tullut monesti, yli kaksikymmentä kertaa ainakin (tiedän, aika vähän), mutta myös onnistumisen hetkiä on tullut koettua, kun koin ensimmäisen estetuntini, kun en tullut kaulan yli alas. (Ihana hetki, kun sitä ennen olin hypätessä tippunut JOKA kerta…-.-) Muistan ensimmäisen kerran, kun menin ilman taluttajaa, ensimmäisen kerran kun laukkasin, ensimmäisen kerran kun tipuin, ensimmäisen kerran kun hyppäsin ja ensimmäisen kerran, kun poni lähti kiitolaukkaa pitkin kenttää. Ensimmäistä maastokertaa en kai muista, mutta voin sanoa, että maastokokemuksia on kyllä hieman ja monesti nekin ovat olleet elämyksiä. Mutta sen voin sanoa, että on ihana tunne, kun on viimeinen ratsastustunti ennen kesälomaa, saat ihanan ponin ratsastettavaksesi jolla on ihanat askeleet, joka hyppää hyvin, tunti menee ihanasti ja teette kaikkea kivaa, aurinko on kauniisti laskemassa ja kun tunnin päätyttyä sitten poljet pyörällä kotiin väsyneenä, mutta onnellisena ratsastustunnista ja luonnon kauneudesta kauniissa maisemissa… se todella on jotain. ♥ Suosittelen. ; )) Joten, kuinka eläisinkään ilman ratsastusta? Kun ennen tuntia laitan tallikamoja päälle, päässä pyörii kuluneen koulupäivän tapahtumat, stressi kokeesta jne, ja kun sitten palaan kotiin, huomaan, että olo tuntuu täysin rauhoittuneelta ja stressaavat asiat ovat totaalisesti kadonneet päästä ratsastuksen aikana, on ihanaa huomata, kuinka yksi ponin liikuttaminen saa sinut ajattelemaan vain omaa istuntaasi ja ponin käytöstä, eikä muu maailma tunnu juuri silloin merkitsevän mitään.
Koripallo… Juu, no sitä on tullut harrastettua (jopa) hieman yli vuoden. (Kaikki aina ”hieman yli”… just…) Harkkoihin uhraan melkein viisi tuntia viikosta elämääni ja se on kyllä sen arvoista. Vaikka välillä tuntuu, ettei millään jaksaisi tehä kymmentä punnerrusta, juosta sen pallon perässä tai heittää koriin, on silti palkitsevaa onnistua jossain heitossa tai saada kori pelissä. (Tai muutama… kymmenen. : )) ) Ensinnäkin koripallo pitää minut kunnossa, niin, että ei on jokin motiivi miksi liikkua ja miksi pysyä kunnossa ja laihana. Koska on aina pakko mennä harkkoihin ja pakko juosta kaksi tuntia putkeen ja tehdä lihaskuntoa. Toiseksi, pidän koriksesta, koska harkoissa on melkein aina kivaa (riippuu tietysti valmentajasta/valmentajista…) ja kavereita siellä ainakin riittää. Joten harkat eivät ole vain pelkkää treenaamista, vaan kavereiden kanssa juoruilua. : D (Ja valmentajat tykkää niistä meidän marttakerhoista.) Mutta, näin se vain on, koris on hyvä laji. ; ))
Youtuben make-up videot ja nää muut
Hieno keksintö, Youtube! Mietin kauan, mitä tässä ”I like..♥” -osiossa nyt pitäisi mainita, ettei tule miljoonaa pientä asiaa kynsitarroista sähköpostiin, joten Youtuben videot pääsivät ylite muiden tänne asti. Youtubessahan on miljoonia eri videoita ja eniten niistä tulee katseltua näitä musiikkivideoita ja livekonsertteja ja julkkisten haastatteluja, mutta myös videoita, joissa kerrotaan kuinka ”meikkaat itsesi kuin Eva Longoria” -tyyliin tai muuta sellaista. Parikymmentä tuhatta miljoonaa olen sellaista katsellut, esimerkiksi kuinka tehdään vampyyri meikki, Liisa Ihmemaassa sen kuningattaren meikki, Lady Gagan musiikkivideoissa olevat meikit ja joitakin ihan perusmeikkauksia kouluun ja bileisiin. Myös ”kuinka tehdä ihanat kiharat?” -videot koukuttavat minua, jos musiikki taustalla on tarpeeksi kuunneltavaa ja tyyppi nätti. : D (Tulee hieman kateellinen olo kun sen jälkeen katsoo peiliin, mutta how ever.) Itse ainakin eilen nappasin (mikä sana.. ja käytin sitä vielä… -.-) muutaman kätevän hiustenlaitto vinkin ja toimi aika hyvin. (Niistä ehkä joskus lisää, voisi tehdä vaikka erillisen postauksen…) Mitään sen hankalampaa kuin kihartaminen ja ponnari/nuttura en ole yrittänyt, mutta voisihan sitä joskus kokeillakin. : )) Mutta ne videot koukuttaa. Oikeasti.
Kirjoittaminen
Tajusin vasta äskettäin, että minulle rakas asia on kirjoittaminen. (Juu, taas tätä samaa ”i love write” -sepustusta, jota kukaan ei jaksa ikinä koskaan milloinkaan.) Tietysti kirjoitan blogia ja näin ja se onkin minulle tärkeä asia. Vaikka taukoja blogin kirjoittamisessa aina välillä onkin, en silti pystyisi ainakaan vielä noin vain hylkäämään blogiani, sillä se säilyy aina mukanani jossain siellä netin perukoilla. Kun avaan blogini sivun, tulee joka kerta ”ihanaa päästä taas kirjoittamaan!” -olo, joka kannustaa minua kirjoittamaan aina vain enemmän ja enemmän. Blogin kirjoittaminen onkin varmaan ainoa kirjoitus, jonka valmiiksi saannista minulla ei ole huolta; se kun on aina valmis ja on aina ollutkin, mutta ei kuitenkaan. (Filosofisia mietteitä.)
Tykkään myös kirjoittaa kaiken maailman stooreja dramaattisista ja vähemmän dramaattisista asioista. Mikään ”ja kaikki kuolivat” -stoori ei ole makuuni, mutta pieni draama kertomuksessa ei ole pahitteeksi. Kaikkein parasta on, kun alussa oleva ongelma lopussa saadaan ratkeamaan, tai ainakin se saadaan parempaan suuntaan. Tämä ”aloita, mutta älä lopeta never” – kaava on muodostunut aika tutuksi kirjoitusteni kanssa, mutta yritän aina olla stressaamatta sitä, että en saa tarinaa valmiiksi. Tärkeintä on mielestäni se, että silloin, kun on himo kirjoittaa, pääsee kirjoittamaan ja antaa kirjoitelman sitten olla, valmiina tai ei, kunhan se on tekstiä, jota kehtaa lukea ja joka on tullut suoraan sydämmestä. Kirjoittamisesta tulikin mieleeni, että vaikka välillä kirjoittaisi kuinka hyvää tekstiä ja se olisi täydestä sydämestä kirjoitettua, saattaa silti tuntua, että juuri sellaista tekstiä häpeää hieman. (Olen kokenut sellaisiakin tunteita joskus.. : D ) Tuntuu, että ”no tää on ihan jees, mut ku tää on tällästä ihme soopaa” eikä sitten sitä kehtaa näyttää kenellekään. Siksi toivoisinkin, etten usein kokisi tällaisia tuntemuksia, koska en halua, että ne rajoittavat kirjoittamista, tyyliin ”en voi kirjoittaa siitä tästä ja tosta, koska se on noloa tms”. Juu… mutta näiden sepustusten päätteeksi siirrytään seuraavaan I like..♥ -kohtaan.
Vapaapäivät
Miksi, miksi, miksi en tullut ajatelleeksi tuota? Siis vapaapäivät, niiin ihana asia elämässä, että ei rajaa. Saa nukkua pitkään, tehdä mitä huvittaa, ei tarvitse mennä kouluun… Ihanaa… Vapaapäivinä ehtii ulkoilla, harrastaa, olla kavereitten kanssa ja vaikka shoppailla. (Jos rahaa on.) Vapaapäivistä ei nyt paljoa ole muuta sanomista kuin, että ne ovat todellakin maailman pelastus. : ))
Saksa
Elämäni maa.. ♥ Saksa on niiin ihana maa. Saksassa ilmasto ja kasvisto sun muu on aika samankaltaista kuin Suomessa, mutta siellä on enemmän ja isompia vuoria, kauniimmat maisemat ja upeat kylät ja kaupungit, sekä ihanat pikkutiet, joilla voi ajaa niin kovaa kuin lystää. Kaikki tuntuu olevan Saksassa täydellistä. (Sanoo suomalainen, joka vietti tässä ihanassa maassa jopa 9 päivää…) Rakastan Saksan luontoa ja kaupunkeja, joissa voi shoppailla (Bijou Brigitte Munchenistä oli löytö!) ja joissa on ihmisiä ja kaikkea ihanaa. ♥ Välillä, kun katson viime kesänä otettuja Saksan matkakuvia, tulee ns. Saksa ikävä, jolloin tuntuu aivan kamalalta asua Suomessa ja olla niin kaukana niin ihanasta maasta. Ei sillä, etteikö Suomi olisi ihana maa, tottakai se on, mutta Saksa on ihanampi. Ai niin ja ne jäätelöbaarit. Olisin niin halunnut käydä viime vuonna yhdessä jäätelöbaarissa syömässä jäätelöä, mutta se jäi. : / Suurin unelmani kuitenkin täyttyisi, jos joskus oppisin puhumaan saksaa ja voisin isona muuttaa Saksaan. ♥ Ihanaa, ihanaa, ihanaa. Tietysti tuo ulkomaille muuttaminen tuo monia ongelmia, mutta aina voi yrittää. ; )) Sen vain sanon, että Saksa on maa, jossa todella kannattaa käydä, ihmiset ovat paljon ystävällisempiä (tai no aika moni ainakin) ja melkein säikähdin, kun yksi pikkupoika kiitti (saksaksi tietysti), kun ojensin hänelle jonkun keinun tms. Kuka suomalainen viisivuotias pikkupoika (joka ei tietenkään ole täynnä itseään, en halua yleistää, mutta olen tavannut vain tällaisia pikkupoikia Suomessa) kiittää sinua, kun ojennat hänelle keinun? Ei kukaan, uskoisin. En edes tiedä, miksi juuri se hetki jäi mieleeni, mutta olin jotenkin hieman säikähtänyt, kun se pikkupoika vain tulee sieltä ”dankke” ystävälliseen sävyyn ja häipyy. Ja Saksasta jäi mieleen myös se ihana ukkosmyrsky, kun oikeasti luulin kuolevani. Vettä satoi kaatamalla, ukkosti ja salamoi niin, että ei rajaa, olimme jossain vuorella ja pelkäsin, että salama osuu läheiseen puuhun ja kuolemme. Juu, olen herkkä, mutta se ukkosmyrsky oli raju. Oikeasti. : D
Siinäpä seitsemän kappaletta rakkauden aihetta elämästäni, kiitos ja kumarrus jos joku ihana ihminen jaksoi lukea. Ja tosiaankin voisin tehdä joskus postauksen noista Youtuben hiustenlaitto ja meikkausvideoista, jos kiinnostaapi. (Teen sen silti, vaikka ei kiinnostaisi, omaksi iloksi.) : )) Sitten joskus miljoonan vuoden päästä postaussarjan olikohan se neljänteen vai viidenteen osaan. : D
Haaste, How can I feel this way?, In my mind