Olen taas laiskotellut bloggaamisen suhteen ja jättänyt kirjoittamisen toissijaiseksi. Ei sillä, etten haluaisi kirjoittaa; joka päivä mietin, kuinka haluan avata blogini sivun ja päästä kirjoittamaan joutavaa löpinää ruudun täydeltä, mutta aina aika ei riitä. Tiedän, kirjoitan aina samat stoorit tänne siitä, miksi en kirjoita, mutta elämä on. : D Pääsin vihdoin ja viimein postaussarjan viidenteen osaan. Tänään siis setvin asioita, mistä en pidä. Vaikka tämä saattaakin vaikuttaa hieman negatiiviselta (tai hieman enemmänkin), yritän silti kirjoittaa rakentavat perustelut sille, miksi jostain en pidä. Ja yritän välttää henkilökohtaista vihaa, joka suuntautuu johonkin julkkikseen. Mutta, aloittakaamme. ; ))
Anteeksi tällainen raakakuva…
Eläinrääkkäys
Ihan totta, kuka pystyy rääkkäämään eläimiä? Eikö omatunto jo jossain vaiheessa kolkuta ja kysy, mitä olet tekemässä? Ei varmaan. En todellakaan suvaitse eläinrääkkäystä ja lopettaisin sen heti, jos vain asioihin voisin vaikuttaa. Mutta kun en voi. En ymmärrä ihmisiä, jotka tietentahtoen hakkaavat tai muuten kohtelevat kaltoin eläimiä, kunnes ne kuolevat nälkään, janoon tai haavoihinsa tai ties mihin muuhun. En nyt keksi muuta sanottavaa eläinrääkkäyksestä, kuin, että se on todella väärin viatonta eläintä kohtaan. (Ja vaikka eläin ei olisikaan viaton, ei sitä silti tarvitse rääkätä. Jos ihminen tekee rikkeen, hän joko maksaa sakon tai joutuu vankilaan tms., mutta ei häntä nyt kiduteta kuoliaaksi. Kuolemantuomiotkin hoidetaan yleensä (kai?) aika kivuttomasti.)
Loska
Olen niiin onnellinen, että juuri nyt tuolla ulkona ei ole loskaa. ^^ Loska on niin.. inhottavaa. En tunne yhtäkään ihmistä, joka siitä tykkäisi. Tuntuu, että kaikki vihaavat/eivät pidä loskasta. Vesi – menee, lumi – menee, loska – ei mene. Loska on sama kuin lunta ja vettä yhdessä – se on jo liikaa.
Ylimielisyys
Ylimielisyys on jotain, jota todella inhoan. Ihmiset, jotka kävelevät vastaan koulunkäytävällä, katsovat sinua alaspäin, kävelevät läpi tönien muita ihmisiä ja katsovat itseään peiliin kuin maailmanvaltiasta ovat sellaisia, joiden kanssa en ikinä koskaan milloinkaan tulisi toimeen. Ylimieliset ihmiset päättävät kaverinsa suosion ja kauneuden perusteella ja pitävät itseään ihmisinä, jotka ovat muita paljon ylempänä. He eivät osaa olla nöyriä tätä maailmaa kohtaan, vaan ajattelevat, että kun he sanovat niin, niin asiahan sillon on niin. Ei sillä, ettenkö itse olisi joskus, joku pieni hetki käyttäytynyt niin jotakin ihmistä kohtaan ja nauttinut siitä, mutta sen jälkeen olen kyllä huomannut tehneeni virheen. Ihmiset eivät ole täydellisiä ja aina ei voi osata käyttäytyä niin kuin pitää, mutta liiallinen muiden pilkkaaminen ja itseään parempana pitäminen menevät yli. Tietenkään kaikkien ei tarvitse olla kaverisi, tai kaikille ei tarvitse hymyillä, kun he tulevat vastaan kadulla, mutta se, että pitää kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina, on hyvyys, jota kannattaa vaalia.
Suvaitsemattomuus
Taas yksi luonteenpiirre. Niille on kai niin hirveän helppo suuttua. : D Tällä suvaitsemattomuudella tarkoitan nyt suvaitsemattomuutta ihmisten tekemiä virheitä ja heidän sen jälkeisiä anteeksiantojaan kohtaan. Esimerkki, joka on hieman sovellettu omasta kokemuksesta: Sanot läpällä tai ajattelemattasi ”sun paidas on tahra”. Sen jälkeen ajattelet, että ”huomautin vain, ei se siitä suutu”, mutta kun kohtaat kaverin katseen, huomaat tehneesi virheen. Yrität korjata sen sanomalla ”mut ei se oikeesti näy minnekkää” ja tiedät vain pahentavasi tilannetta puhumalla lisää. Kaverisi alkaa peittelemään paitaa ja sanoo vihaisesti ”mitä väliä sillä on?”. Pyydät anteeksi, että sanoit ja sanot vielä, että ei sitä kukaan oikeasti huomaa, eikä se mitään haittaa. Silti saat anteeksiannon sijasta takaisin vain vihaisia katseita ja mykkäkoulun. Tuollaisessa tilanteessa alkaa ihan oikeasti ketuttaa, kun teet pienen virheen ja kaverisi suuttuu siitä niin, ettei puhu sinulle viikkoon. Tiedän, tämä on tuollaisten tilanteiden lietsontaa, sillä minunhan ei pitäisi tätä enää muistella (tai siis sitä toista versiota tuosta tarinasta). Silti on niin ärsyttävää, kun pyydät anteeksi tyhmyyttäsi, ajattelemattomuuttasi ja tekemääsi virhettä, eikä toinen voi edes kuunnella, kun pyydät anteeksi. Siksi inhoan ihmisten suvaitsemattomuutta omaa virheettömyyttä kohtaan. Okei, tein virheen ja tiedän sen, pyydän anteeksi ja mitä siitä tulee? Mykkäkoulu, jonka aikana joudut venaamaan, että toinen on valmis kuuntelemaan ylitsevuotavan anteeksipyyntösi. Selvä, leikitään leikkiä Neiti Nirppanokka, kyllä se käy minulle. -.-
”Se on se ikä”
Vihaan tuota lausetta! Varsinkin, jos se koskee minua. Siis onko ihan pakko lietsoa jo muutenkin vihaista sielua vielä tuollaisella lausahduksella? Tiedän, teinit angstaa ja näin, mutta uskoakseni kyllä aikuiset ja lapsetkin angstaavat. Tietysti eritavalla kun teinit, teineillä se angstaaminen kai on vain vahvempaa, kuin esimerkiksi aikuisilla, tai sitten he uskaltavat paremmin tuoda mielipiteensä esille. En tiedä, mutta voisin ihan hyvin sanoa äidistäni, että ”hänellä on nyt se keski-iän kriisi menossa” ja ihan saman verran me äidin kanssa päätämme auomme toisillemme tai muille ihmisille. Ei ole kyse mistään iästä. Pikkusiskoni, vanhempani ja isovanhempani osaavat kaikki olla raivoissaan samalla tavalla kuin minä. Pikkusiskoni on vielä niin pieni, että ei välttämättä oikein edes tajua tätä oman vihansa laatua. Se saattaa olla hetkellistä huutamista tai mykkäkoulua, mutta ei mitään kiroilua ja ovien paiskontaa. Vanhemmat taas… no, he osaavat kiroilla, paiskoa ovia, huutaa ja pitää mykkäkoulua. Isovanhempien viha taas on sitä iänikuista jankkaamista, ei niinkään huutamista. Joten en todellakaan tajua tätä ”teinejä ei kiinnosta mikään, ne vaan angstaa, kun niillä on se ikä” -periaatetta. Tiedän, angstaan tässä nyt tuota lausetta koko ajan, mutta se, että joku sanoo sen kesken lounaan, päin näköä, hymyilee sen jälkeen ja alkaa muistelemaan omaa nuoruuttaa, omat vanhempasikaan eivät auta sinua siinä tilanteessa millään tavalla, se on hieman ärsyttävää. Ymmärrän kyllä, kerran tai kaksi elämän aikana. Mutta kun joka ikinen kerta kun näet tämän ”se ikä” -henkilön, hän sanoo sen, niin voi että kun naurattaa. Olen ihan totta onnessani kun kuulen sen lauseen. Niin onnessani, että haluaisin hirttää jonkun. -.- Ja kun se lausahdus jää elämään, eikä sen toistelemisesta näytä tulevan ikinä loppua, ei vihanikaan laannu. Joten, kuulette tuosta seuraavat kymmenen vuotta. Ja niin, kyllä teinejä kiinnostaa. Teinejä kiinnostaa ne niiden omat jutut, ei omien vanhempiensa köyhät läpät tai pikkusiskon barbieleikit. Olen monesti saanut kuulla, kuinka pikkusiskoni on ”leikkinyt Minnan kanssa uudella barbilla ja sitten seli seli seli”. Ok? Ei oikeasti vain kiinnosta. Ei minunkaan vanhempiani kiinnosta se, jos kerron miten sukkaani tuli reikä. He katsovat TV:tä silmät lasittuneina ja nyökyttävät päätään ja tiedän, etteivät he kuunnelleet. Joten tuohon lauseeseen voisi myös lisätä, että ”vihaan ihmisiä, jotka eivät suvaitse sitä, että teinejä ei kiinnosta seitkytluvun läpät”. Arvostan koko sydämmestäni aikuista, joka ymmärtää, ettei minua välttämättä kiinnosta, saiko pikkusiskoni prinsessa aluspaidan vai ei. Tällaisiin ihmisiin lukeutuu mummini. ♥
Epäreilut opettajat
Nämä epäreilut opettajat eivät välttämättä ole osuneet juuri minun kohdalleni, mutta erään kaverini kohdalle ovat. Mielestäni opettaja, joka arvostaa oppilasta, joka saa joka aineesta kympin, mutta ei oppilasta, jonka keskiarvo on 8, käyttäytyy hyvin ja näin, on epäreilu. Tietysti opettajat ovat tyytyväisiä, kun joku viittaa tunnilla kätensä verille, lukee silmät ja pään täyteen kieliä, historiaa ja muita aineita, käyttäytyy kuin maailman täydellisin ihminen, eikä ikinä, ei ikinä tee mitään pahaa. Silti se ei oikeuta muiden oppilaiden aliarvostukseen tai siihen, että toisille tiuskii vastauksia ja toisille taas ei. Esimerkiksi, jos Marjatta nyt on syrjitty lapsi opettajan kirjoissa ja Liisi ei, niin yleensä tapahtumat menevät näin:
Marjatta menee opettajan luo ja kysyy, saataisiinko jo matematiikan kokeet. Opettaja alkaa välittömästi tiuskimaan, että ”ei minulla ole aina aikaa tarkistella jotain teidän kokeitanne, koita nyt selvitä ilman sitä koetta!!!”. Parin sekunnin kuluttua Liisi tulee ja kysyy saman kysymyksen, saataisiinko jo matikan kokeet. Opettaja vastaa rauhallisella äänellä, että ”ei vielä, ehkä huomenna”. Yksi tai kaksi tällaista tapahtumaa ei välttämättä tarkoita syrjintää, mutta kun näitä komplikaatioita opettajan kanssa tulee yli viisi, tiuskimista ja muuta, voi jo epäillä epätasa-arvoisuutta. Ei todellakaan ole kivaa seurata vierestä, kun opettaja tiuskii kaverilleen ja kaveri tulee vihaisena luoksesi ja valittaa opettajan epäoikeudenmukaisuudesta. Tiedän myös yhden opettajan, joka suosi enemmän poikia, kuin tyttöjä. Jos pojalla oli läksyt tekemättä miljoonannetta kertaa ”ei se mitään, tee huomiseksi” ja kun tytöllä oli läksyt tekemättä ensimmäistä kertaa ”heti merkintä ja soitto kotiin!!”. No ehkei ihan soiteta kotiin ja ehkei nyt miljoonannetta kertaa ole läksyt tekemättä, mutta hieman sovellettuna tuo voisikin olla totta. Epäreilut opettajat eivät ole kivoja varsinkaan silloin, kun se alkaa näkymään omassa numerossa.
Tässäpä nyt pari kohtaa siitä, mitä vihaan. Tiedän, hirveän negatiivista, vali vali vali, mutta jollen voi purkaa vihaani jonnekkin, kuten kirjoitamalla, minusta tulee ahdistunut ja masentunut ihminen ja sitä en itselleni enkä kenellekään muullekaan toivo. Ja kun vihaa on saanut purkaa, on paljon helpompi taas hymyillä. : ))
Haaste, How can I feel this way?, In my mind