Tuo on totta. Ollaan taas paljon lähempänä kevättä, lumien sulamista ja ilmojen lämpenemistä. Helmikuun eka postaus sattui vasta toiselle päivälle, mutta toivottavasti se ei ketään haittaa. Tutkailin tuossa, että aloitin blogini pitämisen 11.11.2010, eli ensi viikon perjantaina vietetään blogin neljä kuukautissynttäreitä. Ihmeellistä, miten aika onkaan vierähtänyt… Mutta sitä ihmetellessä, kerron hieman mitä eilen ja tänään on tapahtunut. Ei nyt niinkään mitään erityistä, mutta ihan normaaleja arkikuulumisia.
Aloitetaan nyt maanantai-illasta, vaikka puhuinkin jo alustavasti tiistaista. Maanantaisin minulla on ratsastustunti ja onnekseni sain silloin lempiponini. Se on yksi risteytysponi, about 12 vuotias, sen ikä on arvioitu hampaista, koska sen oikeaa syntymäaikaa ei tiedetä. Se on aivan ihana poni, voisin ottaa omaksi (kaikkeahan sitä ilmaiseksi voi ottaa… : D) jos tarjottaisiin. Viime vuonna tallillamme sai vuokrata pariksi viikoksi ponin tai hevosen ja ajattelin, että ehkä voisin vuokrata tämän kyseisen ponin. Silloin saisin vapaasti ratsastaa sillä ja hoitaa sitä jne. Katsoin illalla 20.00-21.00 Huippumalli haussa. Siinä kilpailijat olivat päässeet Hollantiin (”Ooohhh!!! Olen amerikkalainen ja pääsen Hollantiin!!” En tajunnut heidän tämän kaltaisiaan kommentteja. :O) ja siellä sitten oli se viikkokisa tms. ja kuvaukset. Kuvauksissa kilpailijat poseerasivat jossain veneessä. Sheena lopulta putosi ja toisilta kaatui maailma siihen. Oli todella ärsyttävää, kun koko aika haukuttiin Elinaa, sitä kiharapäistä hyypiötä siellä. : D Kun sitten Elina selvisi jatkoon, kaikki tyyliin itkivät siellä raivosta. Todella mukavaa, kun omaa suosikkia haukutaan koko ajan… Kuullostaa typerältä, mutta koska tiedän jo, milloin Elina tippuu, tuntuu, etten pysty katsomaan ohjelmaa sen jälkeen. Tai ainakaan McKeyn typerää naamaa. (Anteeksi…) Vihaan sen yli-isoa suuta ja sitä kun se hymyilee ”vienosti”. Yäk!
Tiistaina – koripalloa of course. : D Minä en tietenkään ilman kommelluksia selvinnyt edes pukkarin ovesta sisään, vaan liparithan siinä piti vetää. Mutta se lattia oli liukas, joten syy ei ollut minun! Ärsyttävää siinä muiden edessä liukastella sillä tavalla… Mutta ehkä pääsen siitä vielä yli… joskus… . D Harkoissa tehtiin, kuten aina tiistaisin, lihaskuntoa. Nykyisin lihaskunto ei enää tunnu niin kamalalta, kuin aluksi, siihen kai alkaa jo vuoden jälkeen tottua. Koska liikuntasali kuuluu kyseiselle koululle, salissa oli joku orkesteri pistetty pystyyn ja jouduttiin sitten raahaamaan soittimia ja tuoleja sieltä veke, että päästiin tekemään edes jotain muuta kuin juoksemaan ympyrää. Meillä oli joku ihmeen kisa, jossa pelattiin streettiä kaksi vastaan kaksi ja sitten yhden pelin voittajat pelasivat toisia pelaajia vastaan ja lopuksi, kun oli enää vain kaksi paria jäljellä, pidettiin ns. ”finaali”. Tietysti yhdet pojat voittivat, eikä se tyttöjen häviö ollut ainakaan kannustuksen puutteen syytä. Kiljuttiin siellä kurkku suorana. Kuullosti varmaan erittäin fiksulta.
Tähän päivään. Aamulla olin jälleen ihan pihalla. Mikä päivä? Paljonko kello? Kuka olen? Missä olen? Mitä tänään piti tehdä? Tapahtuuko tänään jotain traagista? Niin monet kysymykset pyörivät epäselvässä päässäni, että ei mitään rajaa. On inhottavaa mennä illalla nukkumaan ajatellen ”huomenna sitä tätä tota joo” ja aamulla herätä ”onko tänään koulu päivä?”. Kaikki päivät tuntuvat toistavan itseään; herätään, valmistautuminen, kouluun, koulussa, kotiin, koneella, läksyt/harrastukset, TV, nukkumaan, herätään… Ei ihme, että ihminen, jonka älykkyys on hieman vähempiosaista, ei pysy mukana järkeilyssä. Mutta onpahan joka päivälle jotain miettimistä, ei aika käy tylsäksi. : D Tänään oli taas tällainen päivä, joten turha tässä on ruveta miettimään mitään pääkohtia. Sellaista se arki on – samaa viivaa koko aika.