Gloria´s Story

Tuo otsikko on nyt ihan vain tuulesta temmattua, sillä ei ole juurikaan mitään merkitystä oman elämäni tai sen kulun kanssa. Täytyy sanoa, että ihania kommentteja on sadellut (tänään yhteissaldo oli jopa 2!!) ja niitä on todella ihana lukea. Minulle on saavutus jo se, että saan ylipäänsä kirjoittaa jotain, jotain niinkin arvokasta kuin oma blogi ja on erittäin upeaa, että joku vielä viitsii lukea sitä. Todella mahtavaa on se, että joku ihana, rakas ihminen vielä arvostaa vaivalla tekemiäni postauksia. Tänään melkein liikutuin kyyneliin asti, kun joku kehui blogin kirjoittamistani jopa niin hyväksi, että voisin opettaa miten hyvä blogin tehdään. Ja tämä on aivan totta, katsokaa kommenteista vaikka. : )) No, mutta nyt kun on hetki leijuttu näissä blogi unelmissa, on varmaankin aika siirtyä tähän päivään.

Koulu alkoi onnekseni vasta yhdeksältä, eli herätys oli kahdeksan maissa ja valmistautuminen vei aamiainen mukaan lukien kolme varttia. Koulussa ensimmäisenä raahauduin auditorioon, jossa meillä alkoi Verso-koulutus. Verso on lyhenne sanasta Vertaissovittelu, joka merkitsee sitä, että koulun oppilaat voivat tulla kahden Verson luokse selvittämään riitaansa. Koulutus kesti melkein koko koulupäivän, nelisen tuntia, jonka aikana saimme tietoa miten Vertaissovittelussa toimitaan ja miten tilannetta viedään eteenpäin ja lopuksi vielä harjoiteltiin itse keskustelua ryhmissä. Kaikki saivat sellaisen Verso -diplomin, joka päätyi vauvakirjani kansien väliin, jossa on säilössä enemmän kuin yksi todistus ja diplomi. : D Viimeinen tunti oli valinnainen käsityö ja sain laukkuni jo jonkin moiseen ”muotoon”, ettei se näytä muodottomalta mutantilta. Koulun jälkeen yritin kävellä kotiin pyörtymättä, sillä nälkä piinasi oikein mukavasti vatsassa ja päätäkin hieman särki. Koulun ruokaa kun ei voi mitään hirveitä annoksia syödä. Syönnin jälkeen datausta ja näin. Kun äiti ja pikkusisko tulivat kotiin, mentiin Entresseen etsimään minulle farkkuja, mutta arvata saattaa löytyikö sieltä sitä minun kokoani. No, eipä tietenkään. Seppälästä löytyi yhden ihanan, vaaleanpunaisen paidan lisäksi himokoruhamstraajalle kahdella eurolla kolmet nappikorvikset, todella ihanat. Värit olivat harmaa, keltainen ja vaaleanpunainen. Tässä tarkoitan nyt todella vaaleanpunaista, en mitään pinkkiä. Luultavasti kyseiset korvakorut löytyvät huomenna korvastani. : D Myös ihana kultainen (ei tietenkään aito) kaulakoru omg kirjaimin koristeltuna päätyi kaupantiskille samaan aikaan kuin minä. Ihmeellistä… Mitenköhän niin tapahtui? No, se siitä. Omistan taas muutaman korun lisää ja tiedän hyvin, että korurasiat varmaan ratkeavat pian, jos aion shoppailla koko rahan edestä lähitulevaisuudessa. Tällä hetkellä yritän seurata Simpsoneita ja mainoskatkoilla kirjoittaa postausta eteen päin. Mutta näinhän se joka päivä menee. Postauksen kirjoittaminen venyy aina siihen Simpsonin katselu hetkeen ja välillä tuntuu, ettei muista minkä sanan viimeksi on kirjoittanut.

Olettekos rakkaat lukijat nähneet tällaista kuvaa? Jos ette, niin voin sanoa, että tässä on Avril Lavignen uusimman albumin kansi. Tykkään valtavasti tuosta poseerauksesta, hiuksista, asusta, meikistä, kaikesta. Kaikki on täydellistä! Jopa nimen muotoilusta ja asettelusta kanteen. Albumin nimi on siis Goodbye Lullaby, niin kuin kannessa lukeekin. Albumi julkaistaan 8.maaliskuuta 2011, eli jos Lavignesta tykkäät niin niihin aikoihin kannattaa olla levykaupan ovella jonottamassa. ; ) What the Hell on ensimmäinen single kyseiseltä albumilta, joka on julkaistu/julkaistaan (en ole varma) tammikuussa 2011. Mutta, siinäpä hieman informatiota teille, jotka kuuntelette Avril Lavignen musiikkia.