Olen kai säästellyt voimiani tätä postausta varten, sillä en vain jostain syystä ole kirjoittanut muutamaan päivään blogiini. Mutta nyt, lomasta rentoutuneena ja auringon valosta ja lämmöstä pirteänä palailen tänne kirjoittamaan stoorin elämästä. Kun mietin, miten kirjoittaisin tuosta aiheesta, keksin, että voisin tehdä kysymyksiä (montako niitä sitten tuleekaan) ja vastailla niihin, jotta tekstin ei ole sekavaa filosofointia ja tunteellista löpinää ja piinaavaa saarnaa samanaikaisesti. Tästä teksistä saattaa tulla syvällinen mietintä, mutta sellaista se elämä on. : D Joten siirrytään ensimmäiseen kysymykseen.
Kuinka elämä tulisi käyttää?
Tuo kysymys saattaa askarruttaa monia meistä; mitä elämällä tulisi tehdä, onko tämä ja tuo elämän tuhlaamista, teenkö nyt oikein, vai menetänkö elämäni? Tähän kysymykseen ei ole ainoaa oikeaa vastausta. Elämän voi ”kuluttaa” varmasti monella tavalla ja se, miten elämää käyttää ja hyödyntää, johtuu aivan persoonasta, kansallisuudesta, kulttuurista, tavoista, uskonnosta ja perinteistä. Haluaako elämäänsä ikimuistoisia kokemuksia etsimällä seikkailua matkustelemalla eri maihin, vai haluaako uskoutua koko elämäkseen Jumalalleen, mietiskellä ja löytää sisäinen rauha ja puhtaus. Haluaako nauttia joka hetkestä, vai vain mennä läpi koko elämän. Itse ainakin haluaisin saavuttaa elämässäni jotain, joka on muistamisen arvoista, jotain, joka tekee minut onnelliseksi ja tietoiseksi siitä, että minäkin pystyn johonkin. Haluan saavuttaa jotain, jota minä ja muut arvostavat ja kunnioittavat ja jotain, joka tuntuu olevan juuri se, mitä elämältäni tahdoinkin. Haluan matkustella, nähdä maailmaa, eri kulttuureja, haluan viettää aikaa ystävien ja perheen kanssa, haluan tehdä jotain hyvää vähävaraisten ja luonnon hyväksi, haluan kokea jotain jännittävää. Välillä tuntuu, että aika menee niin hirveän nopeasti, että ei ole aikaa kaikkeen tähän. Ja entä jos en saavutakaan kaikkea, mitä olen toivonut? Olenko silloin pettynyt itseeni? Jos minulla olisi ollut mahdollisuus lentää kuumailmapallolla, mutta en jaksanut raahautua sadan kilometrin päähän paikkaan, jossa se olisi mahdollista, olisin ehkä pettynyt. Olisin pettynyt, jos uutta tilaisuutta ei tulisikaan. Mutta jos minulla todella olisi kiire, enkä olisi ehtinyt kokea tätä elämystä, en välttämättä velloisi itsesäälissä ja kiduttaisi itseäni henkihieveriin päätöksestäni jättää kokemus pois elämästäni. Kunhan tuntisin tehneeni parhaani, tehneen oikean ratkaisun ja tuntisin olevani täysin varma oikeasta päätöksestä, olisin tyytyväinen. Kaikkea ei ehdi kokea elämänsä aikana, eikä tarvitsekaan. En varmastikaan ehdi elämäni aikana kokea poptähden uraa, sitä julkisuutta, mitä se tuo mukanaan, en ehdi kokea olevani muotisuunnittelija, taidemaalari, kirjailija, huippu-urheilija, malli… en ehtisi millään kokea niitä kaikkea. Siksi onkin tärkeää, että harkitsee ja miettii tarkkaan, mihin haluaa ryhtyä. Onko muotisuunnittelijan ura aivan edessäsi, sinulla olisi hyvä tilaisuus koulutukseen, lahjoja ja halua tehdä vaatteita? Vai haluaisitko auttaa sairaita ihmisiä, pelastaa ihmishenkiä ja tehdä hyvää? Oletko valmis uhraamaan henkesi muiden vuoksi? Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että valinta on tehtävä heti peruskouluun päästyään. Kuka nyt ensimmäisellä luokalla voisi varmasti tietää, mikä hänestä isona tulee ja mille ”omistaa” elämänsä? Mieli muuttuu ja maailmankuva avartuu. Kaikki nämä vaikuttavat päätöksiin. Pienenä halusi olla opettaja, mutta isompana kampaaja kuullostaa paremmalta. Sitä vanhempana arkkitehti onkin se oikea ammatti. Juuri työn valinta on mielestäni aika iso kysymys, sillä niin paljon aikaa siihen kuitenkin käytetään elämästä. Periaate ”ota työ, josta saa eniten rahaa” -ei välttämättä toimi. Tietysti suuri omaisuus on hyväksi, sillä ei kukaan köyhäkään halua olla, mutta se, että pitää työstään, jaksaa tehdä sitä ja silti ansaitsee hyvän summan, millä tulla toimeen, se on jo aika hyvä saavutus. Se on silti saavutus, joka saattaa olla tavoittamattomissa. Elämässä olisi hyvä olla myös ihmisiä, joiden kanssa voi viettää vapaa-aikaansa, harrastuksia ja kokemuksia. Joten, miten elämä tulisi käytää? Elämä tulisi käyttää siten, että elämää jaksaa elää, nauttia joka hetkestä, pienistä ja ihanista asioista, elää täysillä, eikä murehtia turhia ja jakaa osa elämäänsä ihanien ihmisten kanssa, jotta se olisi ikimuistoista. Kun elämä sitten jossain vaiheessa loppuu, on muistoissa monta ihanaa hetkeä, iloisia ja surullisia, kokemuksia ja jotain, mitä tuntee saavuttaneensa. Jos elämä todella menisi näin, se olisi täydellistä. Harmi vain, että täydellistä elämää ei elä kukaan.
Menneisyys, nykyaika, tulevaisuus, mitä niistä elämme?
Typerä kysymys, niinpä tietenkin. Mutta mielestäni vastaus on, että kaikkia näitä kolmea. Nyt elämme nykyaikaa. Mutta huomenna tuo sama nyt on jo menneisyyttä. Ja vasta eilen tuo legendaarinen nyt oli tulevaisuutta. En tiedä, onko sellaista sanaa kuin lähimenneisyys, mutta jos nyt alkaa miettimään omaa lähimenneisyyttään, huomaa, kuinka nopeasti aika kuluu eteenpäin. Huomaat, että vaikka vasta vähän aikaa sitten nousit väsyneenä ylös työviikon ensimmäisenä päivänä, jo nyt alkaa ansaittu viikonloppu. Kun taas ajattelee siitä eteenpäin, huomaa, että se ihana ja pelastava perjantai-iltapäivä muuttuu pian sunnuntai-illaksi ja jälleen kaikki alkaa alusta. Välillä sitä miettii, onko järkeä elää tällaista elämää. Onko järkeä joka aamu herätä, tehdä samat jutut joka päivä, ahertaa viikko töissä tai koulussa, rentoutua kaksi päivää ja taas sama kierros alusta? Ehkä siinä on, jos osaa nauttia arjen pienistä iloista ja rentoutua juuri silloin, kun siihen todella on mahdollisuutensa. Tämä ajankuluminen saa kaiken tuntumaan menneisyydeltä; eilen sitä ja tätä, toissapäivänä tuota ja tätä. Arjessa tulevaisuus tuntuu ”siltä samalta, mitä aina”. ”Huomenna taas töihin/kouluun. Huomenna taas aikainen herätys. Huomenna taas sitä ja tätä.” Aina taas. Tarkoittaako tämä, että me vain kierrämme ympyrää elämässämme, emme saavuta mitään uutta ja annamme ajan vain kulua samojen asioiden parissa? Lähitulevaisuus saattaa vaikuttaa melko samanlaiselta yhteiskunnalliselta raatamiselta ja nukkumiselta, mutta jos miettii aikaa oman elämänsä jälkeen, huomaa, että asiat ovat varmasti muuttuneet ja tulevat muuttumaan. Maailma kehittyy koko aika, vaikka juuri omalla ajallaan ei tapahtuisikaan merkittäviä keksintöjä. Sata vuotta sitten autot eivät olleet läheskään yhtä kehittyneitä kuin nyt, värivalokuvat olivat harvinaisia, jos niitä edes oli, maailma tuntui silloin muutenkin suurelta ja oudolta, kun tiedotusvälineet olivat mitä olivat. Nykyisin on sentin ohuet, upeat, suuret televisiot, joiden ääni ja kuvanlaatu ovat huippuluokkaa, upeita autoja, joissa on kaikki juomatelineitä alkaen, kosketusnäyttökännykät, joilla pääsee surffaamaan nettiin ja pelaamaan miljoonia pelejä. Oikeastaan, tuntuu, että nykyisin se kännykän puheominaisuus on jäänyt kaikkien TV ja internet toimintojen varjoon ja Facebook datailu kännykällä tuntuu olevan tärkeämpää kuin soittaminen. Muutenkin soittaminen kännykällä tuntuu olevan vanhanaikaista ja ihmiset (no nuoret ainakin) laittelevat miljoonia tekstiviestejä jokaisesta pikku asiasta kavereilleen. (Yhdyn näihin ihmisiin.) Minusta merkittävin keksintö tässä parin sadan vuoden aikana on ollut sähkö. Siis kun nykyisin kaikki on sähköistä, kukaan ei enää elä ilman sähkö, sähkö on ihmisen sielu. (Melkein.) Sähköllä kaikki tuntuu olevan niin helppoa ja vaivatonta, tökkäät vain pistorasian seinään ja tadaa, siinäpä teille hieman sähköä. Ennen sähköä jouduttiin käyttämään ties mitä kynttilöitä, jotka tietysti altistivat tulipalovaaroille varsinkin verhojen ja muiden kankaiden läheisyydessä ja öljylamppujen valo tuskin oli spottivalon tasolla. Sähkö mahdollistaa myös surffailun netissä, joka on yksi merkittäviä keksintöjä sähkön ja autojen ja kännyköiden lisäksi. Mutta, mitä sitten tulevaisuudessa tullaan keksimään? Jotain vielä mullistavampaa, jotain, joka on pian jokaisen ihmisen elintärkeä tavara? Ehkä, sen voi ainoastaan aika näyttää. Sadan vuoden päästä tämä kaikki netti surffailu, Facebook sun muut tuntuvat varmasti, tooodella vanhoilta jutuilta. Suorastaan kivikautisilta. Silloin onkin varmaan muita tämän tapaisia asioita tai sitten jotain aivan muuta.
Ajasta tuli myös mieleen se, kun ihmiset tuntuvat haluavat elää aina vain pitempään ja pitempään. ”Hän eli vain 75 vuotiaaksi.” Tottakai kuullostaisi epämukavalta, jos tietäisi elävänsä ”vaivaiset” 75 vuotta, sillä varmasti aika moni haluaisi hyväkuntoisena elää kymmenisen vuotta siitä eteenpäin, mutta ennen oli aika hyvä saavutus, jos 50-60 vuotiaaksi eli. Kuolema 40 vuotiaana ei ollut myöskään mikään mahdottomuus, nykyisinhän sitä pidetään keski-ikänä. Samalla, kun lääketiede kehittyy, pidentyy myös ihmisten elinikä (mitä nyt on niitä valelääkäreitä ja terveydenhoitajia, jotka eivät piittaa sydänkohtauksen saaneesta vanhuksesta, jonka voisi aivan hyvin vielä pelastaa) ja väestö kasvaa. Tämä väestön kasvu on hieman ristiriidassa sen kanssa, että pian ilmastonmuutos sulattaa jäälautat ja vedenpinta nousee ja hukuttaa joitakin saarivaltioita alleen, jolloin hyvää asuttavaa maata ei enää olekaan niin paljon ja tuntuu, että ihmisiä on hieman liikaa. En nyt tiedä, onko tämä teoriani mahdollista, mutta käytännössä sen voisi kai ajatella näin. Ja kun väestö kasvaa, eikä tilaa enää ole, aletaan kaatamaan metsiä, jotta saadaan lisää tilaa ja sitä rataa. Mutta se on toivottavasti vasta hamaassa tulevaisuudessa. Niin, siitä ihmisten eliniästä. Eräässä ohjelmassa jotenkin ihmeellisesti jäädytettiin ihmisiä tai ainakin laitettiin heidät joihinkin kapseleihin, jotta he pystyisivät elämään pitempään. Ja no, siellä jääkapselissa saattaa vierähtää parisenkymmentä vuotta. Ajatus kuullostaa mielestäni todella pelottavalta. Siis kaksikymmentä vuotta. Se on paljon aikaa se, ja sinä aikana maailma on todellakin ehtinyt muuttua. Mieti, jos itse menisit nyt vaikka tänä vuonna (2011) johonkin jääkapseliin, sinun ruumiintoimintosi jotenkin ”pysäytettäisiin” (eli et siis vanhenisi tms.) ja sitten vihdoin kahdenkymmenen vuoden jälkeen pääset vuonna 2031 pois siitä ahtaasta kapselista, katselet maailmaa ympärilläsi ja huomaisit, että lähikauppasi on purettu, uusia rakennuksia olisi tullut kymmenittäin ja muutenkin maailma näyttäisi hyvin erilaiselta. Miltä se tuntuisi? Olisiko helppoa vain tulla tähän hieman kehittyneempään maailmaan ja olla täysin tietämättömänä tapahtuneista asioista? Itse ainakin tuntisin itseni hyvin ulkopuoliseksi. Olisi hieman sellainen ”mitä täällä on tapahtunut?!” -olo. Ei välttämättä olisi varmaa, että kävely- ja puhekyky olisivat entisensä (ole itse 20 vuotta puhumatta!) ja muutenkin arjen toiminnot saattaisivat olla hieman hankalia. Uskoisin, että ”paluu” tähän reaalielämään ei olisi helppoa. Mutta en ole testannut tällaista, enkä tule testaamaankaan, joten minulta on kai sitten turha tulla kysymään mitään tähän liittyvää. En ymmärrä, miksi joku tekisi mitään tällaista pitkän iän takia. Itse en sitä tekisi, mutta jos joku sellaista tekee, niin kunnioitan kyllä hänen uskaliaisuuttaan ja rohkeuttaan. Silti mielipiteeni oman ajan käyttämisestä elämäänsä on se, että se pitää käyttää hyödyksi kokemuksia hankkien. ; ))
Erilainen elämä, mitä se on?
Erilainen elämä… Keksin kysymyksen, mutta en vastausta siihen. Hienoa, paljon onnea minulle! No ei.. Elämää on niin montaa erilaista, että en varmastikaan edes tiedä kaikkia tapoja, joilla elämää elää. Kaksi silti toisistaan poikkeavaa elämäntapaa on olemassa, jotka varmasti kaikki tietää; se aivan tavallinen elämä ja julkinen elämä. Tämä tavallinen elämä saattaa kuullostaa, normaalin pulliaisen elämältä, jonka kohokohta on kahden päivän lomareissu Norjaan. Muutenkin sana normaali yhdistetään monesti tylsään ja tapahtumattomaan asiaan. ”Se oli ihan normaali päivä. Meidän opettaja on normaali.” (Ja milloin viimeksi tuo viimeinen lause on pitänyt paikkansa?) En silti jaksa uskoa, että aina normaali on tylsää. Normaali saattaa tietysti tarkoittaa turvallistakin ja jotain sellaista, josta kaikki eivät nauti, mutta normaali on jotain, minkä ihminen omassa persoonassaan haluaa varmaankin kokea edes joskus. Miltä tuntuukaan syntyä prinsessaksi, kruununperijäksi, jolloin elämä ei olisikaan koskaan ”normaalia”? Olisiko se ahdistavaa, ihanaa, kamalaa vai mitä se oikein olisi? Onko normaali elämä aina niin rattoisaa ja niin… normaalia? Ei välttämättä. Tietysti arjen haasteet rengasrikosta vesivahinkoihin tuovat ”normaaliin” elämään jotain, mikä ei välttämättä ole ”normaalia”. Mutta normaali elämä saattaa silti olla vaaroja täynnä ja se saattaa ajaa sinut hyvästä asemasta johonkin, minne et ikinä olisi kuvitellut joutuvasi. Normaalissa elämässä on haasteensa, mutta myös turvallisuutensa osin. Julkinen elämä taas on lehti- ja televisiohaastatteluissa juoksemista, elokuvissa näyttelemistä tai kirjan kirjoittamista, levyttämistä tai urheilemista. Julkinen elämä tuo esille jokaisen liikkeesi ja kaikki, mitä teet, tuntuu kiinnostavan paparazzeja ja lehtiä. Jos mokaat keikalla tai kuvauksissa, siitä kirjoitetaan välittömästi kissankokoisin kirjaimin lehteen hieman muokaten totuutta kiinnostavammaksi. Tietenkään kaikki julkkikset eivät välitä siitä, mitä heistä kirjoitetaan jne, vaan keskittyvät siihen, mitä rakastavat; laulamiseen, soittamiseen, kirjoittamiseen, näyttelemiseen, urheilemiseen. He omistavat elämänsä asialle, joka tuo heidät julkisuuteen, hyvässä tai huonossa valossa. Näiden kahden elämäntavan välissä on suuria eroja. Normaali ihminen saa vapaasti kulkea kadulla sen kummempia huomioita, kun taas julkimo saattaa joutua heti ostosreissullaan paparazzin kohteeksi. Molemmissa elämäntavoissa on etunsa ja haittansa, mutta molemmista osaa varmasti nauttia, jos elämänsä hyödyntää oikealla tavalla. Eri elämäntapoihin vaikuttaa tietysti myös kulttuuri, missä maassa asut, mikä on elämäntavoitteesi? Minkälaista oppia olet saanut ja kuinka se vaikuttaa sinuun itseesi? Juuri se oma kulttuuri ja tavat vaikuttavat siihen, kuinka näet ”erilaisen elämän”. Minulle suomalaisena yksi vaihtoehto erilaisesta elämästä olisi, että asuisin Afrikassa, jossain savimajassa ja kanniskelisin kymmenenkilometrin päästä vettä päivittäin sanko pään päällä. Tai, että olisin jossain vuoristoluostarissa buddhana ja mietiskelisin päivät pitkät. Sellainen elämä todella tuntuisi minusta erilaiselta, mutta ihmiset, jotka elävät juuri tuollaista elämää, pitävät länsimaista kulttuuria ja elämää erilaisena. Joten erilainen elämä on hieman hankala määrittää kaikkien ihmisten näkökulmasta. Totuus on se, että vastauksen erilaiseen elämään voit löytää vain sinä itse.
Filosofisia mietteitä elämästä.
Tuo teksti on saattanut (no se on ollut) aika sekavaa, koska en pysty kai kirjoittamaan kunnolla tuollaista pätkää sekoamatta, joten yritän nyt tähän saada jonkinlaisen järkevän filosofisen tulkinnan elämästä. : D
Elämää voisi kai kuvata kuin tarinaa, tavallaan se on jo kirjoitettu valmiiksi, mutta tavallaan sitä kirjoitat sinä itse. Jokin luku menee aivan kuten olet toivonut ja suunnitellut, mutta seuraavassa luvussa kirjoituksesi epäonnistuu, pyyhit sen pois ja joudut lukemaan aivan toisenlaista tarinaa. Elämää voi kuvata tarinana myös siksi, että se alkaa jostain ja päättyy johonkin, kuten tarina. Sen pituus ja sivumäärä vaihtelevat ja sen sisältö on jokaisen ihmisen kohdalla erilainen. Toisaalta elämä voisi olla myös kuin laulu. Surullinen, iloinen… Pitkä, lyhyt, nopea, hidas, tunteikas tai kova kuin kivi. Sitä joko lauletaan yksin tai kuorossa, säestyksellä tai ilman. Elämää voi myös vertaamatta mihinkään, voisi olla sepittämättä selostuksia siitä, kuinka ”yksi luku elämässä on päättynyt/alkanut”. Voisi vain uskoa, että elämä on jotain, mihin itse vaikuttaa, mihin muut vaikuttavat. Jotain, joka kannattaa käyttää hyvin ja huolella ja kokea niin ilot kuin surut. Elämä todella on jotain, joka kannattaa kokea.