Turha kai enää selitellä näitä otsikoitani. Joten siirrytään heti asiaan. Tänään satoi/sataa lunta kuin viimeistä päivää, eikä mitään hentoa, rihmastonohutta pikkuhiutaletta, vaan ihan kunnon suojakelin lunta. Nautin siitä suuresti. Koko elämänihän perustuu vain ja ainoastaan lumeen, ei muuhun. Siihen on ihastuttava hukuttautua ja jos ei muuta, niin ainakin kastella kenkänsä niin, että menee läpi. No ei tietenkään. Vihaan tuota ällöttävää, märkää ja paksua lunta. En tajua ihmisiä, jotka hyppäävät kattoon innosta huomatessaa, että lumi peittää viattomat ja vielä tänne maan päälle kuulivat ihmiset alleen ja tappavat nämä. Hiukset eivät siis tietenkään olleet tänään sen näköiset, kuin olisin käynyt suihkussa ja sitten yhtäkkiä kun olin alkanut kuivattelemaan hiuksiani, hiustenkuivaaja menee rikki. Ei toki. Ripsiväri ei ollut poskella tai luomessa, ei tietenkään. Jos joku rakastaa talvea enemmän kuin itseään, niin en voi muuta sanoa, kuin että hullu. Jouduin tänään tekemään lumitöitä ja kyllä oli olo sen jälkeen ihanan kuntoillut, kun puuskutin kuin aasi ylämäessä. Tällaisia fiksuja vaikutelmia saa minusta taas. ; D
Tänään meidän ope oli kipeä (tai sitten sen kymmenen miljoonaa kakaraa olivat) ja meillä oli sijainen. Sen ”vakuuttavat” saan-luokan-hiljaiseksi-karjumalla ei oikein tehny vaikutusta meidän luokkaan. Mutta hän hän oli jo tottunut huutamiseen, kun oli yläasteessa luokanvalvojana. Justiinsa juu… Mutta rento päivä sinällään oli, kun ei oikein tarvinnut tehdä mitään, toisin kuin oman opettajan kanssa 24/7 täysillä töitä eikä pulinoita edes kuvaamataidon tunnilla. Ja tajusin tänään myös, että siivojat käyttäytyvät kuin kymmen vuotiaat pennut. Tai ainakin meidän koulun siivoojat, en toki halua yleistää. : D Mutta eipä siitä sen enempää. Tänään vielä pitää raahautua sinne koripalloon valmentajien kidutettavaksi. Ja ei kiitos olla femmaa – tai ollaan vain, teen vaikka itsemurhan sitten.