Totta se on. On melkein joulu, aattohan on jo huomenna. Onneksi sääkin on sen mukainen, sillä loskainen ja pimeä Suomi jouluna ei oikein houkuttele suvun kanssa kokoontumisiin ja jouluruuan nauttimiseen. Onneksi on lunta, niin kuin jouluna pitääkin, olen siitä todella onnellinen!
Nyt tulee niin radiosta, TV:stä, kuin netistäkin kaiken maailman jouluohjelmaa sun muuta niin, että tuntuu, kuin siitä ei tulisi loppua. Kaikkialla toivotellaan hyviä jouluja, kortteja pukkaa postilaatikosta ja tekstiviestit vain kulkeutuvat linjoja pitkin toisille, kun toivotellaan onnellista joulun aikaa. Mutta sellaista se on. Joulu. Se saa ihmiset tuhlaamaan koristeisii, jouluruokaa, lahjoihin ja paketointi tarvikkeisiin. Siltikään ei tuhlata vain rahaa, vaan myös hyvää mieltä. Ihmiset ovat ehkä iloisempia – joillakin on toki joulukiireitä ja näin – ja se myös näkyy. Ainakin itse olen iloisempi ja odotan innolla jo aattoa. Tavallaan haluaisin, että aika pysähtyisi ja voisi vasta jäädä haaveilemaan aatosta ja muusta tohinasta, eikä tarvitsisi kokea sitä sellaisella vahdilla, ettei itse pysy mukana. Minulla on ainakin joka joulu ihan sama homma. Marraskuussa unelmoin joululomasta, lahjoista ja aatosta, mutta juuri päivää ennen aattoa, 23. päivä, toivon, että aika pysähtyisi ja voisin kokea kaiken vielä uudelleen. Sitten tulen ajatelleeksi, että ”ensi vuonna taas kuitenkin on joulu” ja pystyn jotenkin irrottautumaan haaveistani.
Sama juttu taitaa olla kesän kanssa. En pysty irrottautumaan siitä ja hyväksymään, että syksy ja koulut ovat alkaneet. En pysty irrottautumaan vanhasta ja turvallisesta, vaan tukeudun siihen viimeiseen asti, kunnes on aika päästää irti. Siksi päivän sanomaksi voisikin sanoa – mistä olen alkanut repimään näitä ”päivän sanomia”? – Nauti siitä, mitä sinulla jo on, sillä joskus se kaikki kuitenkin loppuu ja talleta mieleesi monet hieman vähäpätöisemmätkin muistot, sillä vaalit niitä vielä vanhempana! : )