Tuon otsikon kanssa oli nyt hieman ongelmia, kun luovuuteni ei ole päässyt sisältäni vähään aikaan ulos. Olen yrittänyt herätellä sitä, mutta kirjoittamani teksti vaikuttaa niin jäykältä ja tunteettomalta, että kirjoittamani sepustukset tuntuvat olevan huonompia kuin aiemmin. Mutta elämäni ei tähän lopu, jätän nämä ns. ”suuret” tekstit kirjoittamatta hetkeksi, ja kun siltä tuntuu, nii yritän taas päästää luovuuteni kukkimaan. Blogin kirjoitus kuitenkin jatkuu, sillä ilman kirjoittamista en aio jäädä, ehei… : D Niin, siitä otsikosta piti siis sanoa, että nyt kun mielikuvitukseni liihottelee jossain kaukana Jäämeren yllä, niin otsikko on nyt tuollainen tylsä ja lyhyt. Ehkä lukijat sen kestää? Toivotaan.
Voisin nyt siis omiin tunteisiini liittyen kirjoittaa inspiraatiosta. En nyt puhu kaikkien puolesta, mutta itse saatan saada jostain laulusta tai vaikkapa toisen blogista inspiksen ja sittenpä sitä on pakko lähteä toteuttamaan. Joskus inspiraatioita tulee niin, että voisi muille jakaa, eikä ehdi toteuttaa niistä kaikista kuin ehkä juuri ja juuri yhden, mutta yleensä inspiraation kautta tehty juttu on juuri niitä parhaita, joihin on itsekkin tyytyväinen. Joskus taas on sillä mielellä, että ”tässähän olisi aikaa kirjoitella vaikka mitä”, mutta istuttuaan tunnin paperi ja kynä nenän edessä, ei ole vieläkään syntynyt tekstiä, ei ensimmäistäkään sanaa. Silloin ainakin itse annan periksi, sillä väkisin väännetty teksi ei tunnu luontevalta ja jossain vaiheessa paperi löytyykin roskakorista. Koulussa yleensä annetaan jokin aihe tai aihealua, josta on ihan pakko kirjoittaa. Tietenkään aluksi ei saa mitään ideaa, millä tavalla aiheesta kirjoittaa, mutta jossain vaiheessa ainakin itse innostun kirjoittamaan melkein kaksikymmentä sivua. En vain tajua opettajia, jotka sanovat, että ”sitten ei mikään yhden sivun tarina!” ja kun nyt minulta sitä tekstiä irtoaa siihen parisenkymmeneenkin sivuun, niin sitten ollaan jo valittamassa, että ”no ei nyt ihan koko vihkoa sentään..”. Että juu… Minulle ei kannata sanoa, että pitkä tarina, siitä saattaa nimittäin tulla helposti romaanikin. No ei sentään, mutta jotain sinne päin. : D Toisaalta minusta on mahtavaa, että pystyn kirjoittamaan ainakin minun mittapuullani paljon (tämän blogin perusteella voisi kyllä ajatella hieman toisin, tiedän…) ihan luontevaan tapaan ja joku vielä pystyy lukemaankin sitä. Saatan nyt tässä hieman kehuskella omilla taidoillani, mutta koittakaa kestää. : D Kai sitä joskus on jonnekkin ja jollekulle pakko kehua itseään. : D Ymmärrän, että ihmisillä on jokin oma juttunsa, se ei välttämättä löydy vielä peruskouluikäisenä, mutta joillakin se on jo silloin todella vahvasti esillä. Esimerkiksi, minulla on pari kaveria, jotka ovat todella hyviä piirtämään ja heistä näkee, että he todella pitävät siitä ja tekevät sitä useasti. Itse en ole mikään mestari piirtäjä, yleensä piirrän ehkä jonkun silmän ja – onpa upea taide teos… joo… öhhömm… Mutta, ehkä kaikista ei tule piirtäjiä, taidemaalareita tai kuvittajia, ehkä yksi voisi olla kirjailija. Voisin hyvin liittyä tuohon jälkimmäiseen. : D