Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Luokittelematon

Joo….

11.11.2010, gloria

Tänne nyt sitten kirjoittelen, ihan ekaa kertaa. : D Ei ole mitään tiettyä aihetta, mutta pölisen yleensä maailman kuulumisista ja kaikesta mahdollisesta.

No joo, nyt kun on ollut puhetta siitä, että ”kylläpäs se Miley nyt käyttääkin niin paljastavia vaatteita!”, niin löysin siihen liittyen tällaisen lehtiartikkelin:

Maailman suosituimpiin teinitähtiin lukeutuva Miley Cyrus on pitkälti hänen supersuositun countrytähti-isänsä luomus, sillä isä hoiti jälkikasvunsa aikoinaan televisiotähdeksi ja ryhtyi tekemään määrätietoisesti myös laulu-uraa tyttärelleen.

Tytön vanhemmat ovat tällä hetkellä keskellä kohueroa, mutta tytär jaksaa onneksi esiintyä faniensa edessä. Miley esiintyi vastikään Euroopassa, sillä kyseessä on hänen toinen kiertueensa. Kerroimme eilen kuinka teinitähti esiintyi paljastavassa asussa saksalaisessa Wetten, Dass..? -ohjelmassa. Nyt viime viikkoisesta MTV-gaalasta on julkaistu kuvia, joissa nuori poppari tuli paljastaneeksi rintansa punaisella matolla. Katso kuvat tästä.

Miley Cyrus nousi myös äskettäin otsikoihin tuoreimmalla Who Owns My Heart? -musiikkivideollaan. Amerikkalainen lasten vanhempien järjestö ilmaisi tyytymättömyytensä videoon, jossa Miley Cyrus nähdään makoilemassa puolialastomana sängyllä. Nuori poppari keimailee videossa sensuellisti vain alusvaatteisiinsa pukeutuneena. Parents Television Council -järjestö paheksui videota ja kertoi sen välittävän nuorille tytöille vääränlaisen viestin seksuaalisuudellaan.”

Ja tuohon tekstiin liittyen löytyi myöskin tämänlaisia kuvia:

Miley Cyrus Sideboob at the MTV EMAs

Miley Cyrus Sideboob at the MTV EMAs

Miley Cyrus Sideboob at the MTV EMAs

Näissä kuvissa asu on kyllä paljastava, mutta niinkuin lehtijutussa väitetään, Mileyn Who Owns My Heart -musiikkivideolla hänellä oli muka päällään liian paljastava asu. No, mielestäni se ei kyllä ollut mitenkään ”paljastava”, lähinnä vähäpukeinen.

Ja musiikkivideon voi käydä katsomassa tuolta, jos kiinnostaa: http://www.youtube.com/watch?v=IXl4JyBC8P4

Löysin samaiselta sivustolta muutaman kuvan Eva Longoriasta (ihana asu!), Taylor Momsenista, Katy Perrystä ja Shakirasta.

Eva Longoria Flashes Her Panties Eva Longoria Flashes Her Panties Eva Longoria Flashes Her Panties

Taylor Momsen Flashes Her Bra Taylor Momsen Flashes Her Bra Taylor Momsen Flashes Her Bra

Katy Perry Shows Her Legs Katy Perry Shows Her Legs Katy Perry Shows Her Legs

Shakira Shows Mega Cleavage Shakira Shows Mega Cleavage Shakira Shows Mega Cleavage

No nyt löytykin aika hyvä juttu! (Siis jos katsot Huippumalli haussa -ohjelmaa)

Tässäpä tämä:

Nelosen suositussa Huippumalli haussa -sarjassa siirrytään 29. marraskuuta jo sarjan yhdennelletoista tuotantokaudelle. Kausi herätti aikoinaan Yhdysvalloissa erityistä huomiota siksi, että mukana on ensi kertaa transsukupuolinen Isis King -niminen mallikokelas.

Yhdennentoista kauden teemana on tulevaisuus ja heti ensimmäisessä jaksossa mallikokelaat pääsevät näyttämään taitonsa teemaan sopivissa kuvauksissa. Tässä vaiheessa ei ole varmaa tietoa siitä onko Isis King käynyt läpi sukupuolenvaihdosleikkauksen vai ei. Katso kuvat tästä.

Huippumalli haussa -tuomaristossa istuu tuomari-juontaja Tyra Banksin lisäksi edelliseltä kaudelta tuttu kolmikko valokuvaaja Nigel Barker, lavakävelymestari J. Alexander ja huippumalli Paulina Porizkova. Myös stylisti Jay Manuel on mukana vanhassa tutussa roolissaan kuvausten ohjaajana ja tyttöjen tukijana.

Ja kuva:

Joo, mutta lisää postauksia on siis tulossa! : D Lukekaa toki tämäkin vähäinen, joka tässä on.


Kommentointi on suljettu.